sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Pienet belgianjänikset varttuvat

Huomenna Jaqun ja Korennon pienet punaiset belgianjänikset tulevat jo viiden viikon ikään! Juhannuksen jälkeen heihin saa sovitusti tulla tutustumaan. Iän myötä rohkeus vain heissä on lisääntynyt ja kaikkea uutta he ovat korvat hörössä tutkimassa. Tällä viikolla poikaset pääsivät myös ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ulkotarhaan ja ovatkin nyt saaneet päivittäin nautiskella vapaasti tuoreista muiden kanien kanssa. 

Pian pitäisi alkaa poikasille suunnittelemaan virallisia nimiä. Uskon jatkavani samaa teemaa mitä aiemmissa poikueissa, eli valitsen jonkun maan ja sieltä kivoja paikkojen nimiä. Pohdinnan alla vain on vielä se, minkä maan tällä kertaa valitsee.  

Lopuksi haluan vielä kirjoittaa lyhyesti melko tärkeästä aiheesta. Belgianjänispoikaset ovat herättäneet kiinnostusta ja kyselyitä onkin alkanut rantautua sähköpostiini. Kyselyitä voi myös edelleen jättää.

Pari asiaa kuitenkin kanin hankintaan liittyen. Ihan ensinnäkin en näe itseäni myymässä kanin kaltaista eläintä pieneen kerrostaloyksiöön, ilman mahdollisuutta ulkoiluun ja lajityypilliseen käyttäytymiseen. Ulkoilu ja mahdollisuus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä on mielestäni kanille ”perusoikeus”. Vaikka olisit kuinka hyvä omistaja lemmikille ja ihmisenä kaikin puolin mukava, ajattelen silti kasvattajana ensin eläimen hyvinvointia. Päivittäin sosiaalisesta mediasta ja netistä saa lukea erilaisista ”eläinten käyttäytymiseen liittyvistä ongelmista”. Lähes aina luvaton paikkojen tuhoaminen, stressi ja muu ihmisen asuntoon ”soveltumaton käytös” loppuu kun eläin pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Ihan jo kevyt ulkoilu tekee hyvää lemmikille, kuin myös lemmikin omistajalle. Lähes aina, pienellä vaivannäöllä kotiin on mahdollista toteuttaa lemmikkiä ajatellen oma tukikohta. 

Toinen kulmiani nostanut asia on se, jos mahdollinen tuleva koti ei ole kiinnostunut tutustumaan poikasiin, sen vanhempii ja sukulaisiin. Toivon jokaisen kiinnostuneen tulevan luokseni näyttäytymään ja tutustumaan kaneihin. Ensimmäiseksi tämä kertoo aidosta kiinnostuksesta kania kohtaan, mutta helpottaa myös poikasen valintaan liittyvää prosessia, eli mihin kotiin mikäkin poikanen muuttaa. Katson aina poikaset luonne edellä uusiin koteihin. Näin kani löytää sen oikean kodin ja koti löytää oikean kanin. 

Kaneja hankitaan hyvin kevyin perustein. Kaiken näköinen kaninpoikasten tehtailu, ilman kasvatuksellisia tavoitteita on nostanut mahdollisuutta matalan kynnyksen hankintoihin. Valitettavasti paperittoman eläimen kohdalla kasvattajan tukea ja turvaa ei lähtökohtaisesti ole. Jos eläimen kanssa ilmenee ongelmia, eikä tukiverkostoa ole tai sitä ei osata hyödyntää, eläin laitetaan herkästi kiertoon tai pahimmillaan hylätään jopa luontoon. Tämä on jo yksin se syy, miksi haluan pitää kasvattieni hankinnan monivaiheisena ja varmistua sitä kautta kodin, jolla on kaikki lähtökohdat sitoutua eläimeen ja sen hoitoon jokaiseksi päiväksi, yli 10 vuoden ajaksi. Haluan löytää sellaiset kodit kaneille, joihin voi luottaa 100%.

Monelle tämä asia on tuttua kauraa, mutta yllättävän monelle myös aivan uusi asia. Hyvin tärkeä aihe puhua, vaikka se vaatisi vuodesta toiseen toistoa.

Korennon poikaset

luonnonpunainen, naaras
luonnonpunainen, naaras
luonnonpunainen, uros
luonnonpunainen, uros
luonnonpunainen, uros
luonnonpunainen, uros

 

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Keväisillä kuvilla juhannukseen

On vihdoin keskikesän juhlan aika! Lapsena joulu oli aina juhlista odotetuin, näin aikuisena ehdottomasti juhannus. Luonto on kauneimmillaan ja varsinkin nyt kun sää pistää parastaan. Kesäkuu ja alkukesä ovat olleet tuttuun tapaan melko kiireisiä. Heinäkuussa onneksi pitäisi koittaa vihdoin odotetut vapaat ja lomaakin ajattelin hieman tänä vuonna pitää. Kaikista kaneista haluaisin saada taltioitua kesäkuvat, josko tämäkin suunnitelma pääsisi toteutukseen loman aikana. 

Viimeksi toukokuussa kuvasin hieman enemmän ajatuksen kanssa kaneja, sen jälkeen on tullut lähinnä satunnaisia otoksia otettua. Näin juhannuksen kunniaksi istahdin jo aamusta alas ja käsittelin toukokuisia kuvia julkaisuun. Näissä on hieman keväistä tunnelmaa mukana, mutta vihreys kyllä vastaa hyvin tätä hetkeä!

Kanien kanssa arki rullaa normaaliin tahtiin. Paljon ulkoilua, monipuolisesti luonnon tuoreita ja kisoissakin on tullut käytyä. Juhannuksen kunniaksi ajattelin sisustaa kanien kopit oksilla sekä kerätä erilaisia tuoreita heille syötäväksi. Pitää katsoa, jos illalla innostuisi hieman fiilis kuvia kuvaamaan kanien juhannus menuusta.

Aurinkoista juhannusta!

Lavellas Snowpoint Town "Tatti" 







Lavellas Xanthe "Sentti"








Lavellas S CH Lost Wind "Milan"






Jaqu







torstai 9. kesäkuuta 2022

Täällä varttuu belgianjänispoikasia!

Reipas pari viikkoa sitten Korento synnytti kuuden poikasen belgianjänispoikueen. He ovat saaneet rauhassa varttua. Päivittäin olen tietenkin katsonut, että kaikilla poikasilla kaikki hyvin. Silmät aukesivat heiltä viime viikonloppuna ja nyt vähitellen seikkailtu jo pesän ulkopuolelle. Tänään aamulla otin poikaset hengailemaan hetkeksi talon portaille ja nappasin kasvukuvat heistä. Tunnistaa jo niin hyvin belgianjäniksiksi, kun tuota rohkeutta ja sosiaalisuutta riittää jo tässä iässä. Kovasti yrittivät jo portaita loikkia perässäni, eikä pihassa asuvien lintujen äänetkään tuntuneet hätkäyttävän. Ihana päästä seuraamaan heidän kasvuaan kesän ajan!

Poikaset ovat yhteistyössä Apilaniityn kanilan kanssa, josta poikasten emä Korento on. Pakko muuten sanoa, että aivan mahtavalla rennolla luonteella varustettu belgianjänis naaras! Tottunut niin siihen, että monesti sitä luonnetta naarsjäniksiltä tuppaa löytymään. Isänä poikueessa on mitä ihanin Norjassa syntynyt Jaqu, jolla jo useampi poikue takana. Veikkaan tämän poikueen olevan hänen viimeisimpiään.

Jos oma belgianjänis kiinnostaa, laita rohkeasti viestiä tulemaan. Jokainen poikanen katsotaan aina luonteen mukaan sopivaan kotiin. Lisää poikueesta pääset lukemaan kotisivuilta.

Korennon poikaset












 

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni