tiistai 27. syyskuuta 2022

Sitkeä syysflunssa

Lähes kolme vuotta sai elellä ilman flunssaa, mutta lopulta se tännekkin rantautui. Elokuussa pidin hieman lomaa, kävin Itävallassa ja Saksassa pyörähtämässä. Reissu oli (tietenkin) hyvin kanipainotteinen, josta riittääkin kerrottavaa isommaksi blogipostaukseksi asti. Valitettavasti olin napannut lentokentältä flunssan tuliaisena ja myöhemmin ilmeisesti vielä toisen Suomessa. Kipeänä ollaan siispä oltu, pian viisi viikkoa. Onneksi näyttäisi vähitellen olevan parempaan päin. Pikkuhiljaa!

Kanit vaihtavat parhaillaan karvaa ja valmistautuvat viileneviin säihin. Syksyn ruska alkaa myöskin olla nyt parhaimmillaan, eli sitä mukaa kun vaihdot alkavat olla valmiit voisi olla hyvä hetki napata kaikista kaneista kuvia syksyn väreissä. 

Tähän postaukseen jo hieman esimakua syyspellolta. Ystäväni kävi kyläilemässä ja testailemassa hänen uutta kameraa. Aluksi kuvasimme hänen koiriaan lähipellolla. Tämän jälkeen otimme kuvattavaksi Hectorin, jolla oli juuri karvanvaihto alkamaisillaan ja tämän jälkeen vielä Pokin, jolla vaihto oli päättymässä. He olivat mitä parhaimmat valokuvausmallit ystävääni ajatellen, joka harjoitteli uuden kameransa käyttöä. Rauhallisia, mutta kuitenkin reippaita. Belgianjäniksissä ja esteristeytyksissä parasta on ehdottomasti tuo sosiaalinen ja ihmisläheinen luonne!

Hector








Lavellas Flying High "Poki"





Romi ja Metku







0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni