torstai 5. syyskuuta 2013

Vauvat vauhdissa

Voi jumpe kun meni taas myöhäiseksi tämä postauksen laitto. Päivällä ei ehtinyt, sillä menin jo aamulla hoitamaan asioita ja nyt illalla olin täyttämässä purusäkkejä. Sunnuntaina tulee purua, joka riittää hieman pidemmäksi aikaa. 

Huomenna kun olen siivonnut kanien kopit, väsään postauksen jossa tulee kuvat ja tekstiä myynnissä olevista kaneista. Muutenkin voisin sepustella tänne vähän tuosta kanin ostamisesta, tai ylipäätään hankintaan liittyvistä yleisistä asioista. Liikaa on tullut vastaan ei niin mallikkaita tapauksia ja sen pohjalta jäänyt miettimään minä te ihmiset oikeasti pidätte kaneja? Nyt siispä on hyvä taas muistutella mistä niitä pehmoleluja voi ostaa.

Huomiseen! :)
Naatin poikaset 1kk iässä
Walde
Efy
Girda, voidaan mahdollisesti myydä.

3 kommenttia:

  1. ompas hienon värinen tuo ensimmäinen otus! :)

    VastaaPoista
  2. Minustakin Walde on ensinäkemältä pysäyttävin väritykseltään. :)

    Monet ihmiset tuntuu ajattelevan, että mitä pienempi lemmikki, sitä pienempi vaiva. Onhan se jotenkin näinkin, mutta se ajatus tuntuu olevan melkein niin että pieni eläin ei ole ollenkaan vaivaksi eikä sille tarvii tehdä yhtään mitään. Kanit, muut jyrsijät ja varmaan kissatkin menee siihen kategoriaan, että ihmiset ottaa niitä ajatuksella "ei tää mitään vaadi". Kahden kissan omistajana sen on huomannut, että kyllä vaatii ja sitä tyytyväisempiä lemmikkejä saa, mitä enemmän näkee vaivaa. Nuo olis ihan pirulaisia, jos en ollenkaan leikittäisi niitä, saati millasta olisi jos ruoka ja hoitopuoli mättäisi... Mutta pointti oli se, että tää yleinen asenne pieneläimistä pitäisi saada muuttumaan! Vaikka jollain pienellä nettikampanjalla..?

    VastaaPoista
  3. Hanna, oikein hyvä kommentti!
    Pitää nyt tosiaan kirjoittaa postaus tuosta, toivottavasti se tavoittaisi ihmisiä ja pistäisi miettimään.

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni