keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Valkokorva perheen ja poikasten lumiralli

Hurrrr! Pakkaset jatkuu, mutta nyt kun tähän alkaa tottua vähitellen, niin ei se ainakaan kanien menoa näytä haittaavan. Normaalilla päivärytmillä ollaan menty, sen lisäksi astutin viikonloppuna Yokon Spiidillä ja uudestaan Myan ja Jinan. Myös suunniteltu kolmas valkokorva poikue Reine x Ramon, pistetään näillä näkymin aluilleen helmi-maaliskuun vaihteessa. Ramon asuu tällä hetkellä sijoituskodissa Helsingissä ja juuri tänä aamuna sain viimeiset kuulumiset, kuvan kera, sydän suli.
Sitten palaillaan vähän viime viikkoon, perjantaina Jiian poikanen, pikkuinen keltakorva kävi valloittamassa eläinlääkärin sydämmen. Niin kuin epäilinkin, silmätulehdushan sillä on. Tippaa se on saanut nyt päivittäin silmään ja tähän mennessä näyttää paljon paremmalta, mitä se oli hetki sitten. Silmä ei enään vuoda paljoakaan tai muuraudu kiinni. Voiton puolella ollaan, mutta maaliin ei olla vielä päästy, eli vielä ei huokaista. Alla näkyy kuva miltä oikeanpuolen silmä tällä hetkellä näyttää.
Nyt en muista oliko vielä jotain muuta tähdellistä infottavaa, mutta jos mieleen palaa jotain, lisään sen tähän vielä.

Nauttikaa kuvista ja laittakaa palautetta!

Jiian poikaset 4vk

Lavella's Fiore di natale, naaras
Lavella's Spirito di natale, naaras
Lavella's Palla di neve, naaras
Lavella's Fiocco di neve, naaras
Lavella's Racchette da neve, uros

Ledin poikaset 3vk

Lavella's Wandener, uros
Lavella's Advatage, uros
Nonjans Lady of the Rain "Reine"




Lavella's Pinkwying "Pingvin" - Tämä pikku prinsessa etsii sijoituskotia.

Lavella's Evil Manta "Evil"




Lavella Ray "Rei"



23 kommenttia:

  1. Apuaaa miten voi viikko viikolta tulla suloisemmaksi kaikki pikkuset :3 ihana tuo Pingvin! Hauskan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kasvavat kuin rikkaruohot, eli vauhdilla! Nyt ne ovat suloisimmillaan :)

      Poista
  2. Minä olen niin kateellinen kun teillä paistaa pihalla aurinko!
    Meillä on tähän vuodenaikaan todella pimeää täällä metsän keskellä.
    Ihanan aurinkoisia kuvia siis ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunaikaan täällä rankkikolla ei sitten millään tosiaan aurinko edes vilahtanut, mutta pakkasten tultua on joka päivä paistanut aurinko ja se on ihanaa, toivottavasti sinnekkin saataisiin aurinkoa!

      Poista
  3. Apua miten ihania kuvia ❤️

    VastaaPoista
  4. Vauvojavauvojavauvojaaaa... Tahtoo meillekin ihania vauvoja D: <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo ovat ihania ja suloisia nyt, mutta pikkuhiljaa tässä jo odottelen että kasvavat aikuisiksi kaneiksi :D

      Poista
  5. Toi Lavella's Palla di neve on tosi makeen värinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minun makuuni ehkä vähän liian ns. sottainen japsi, mutta suloinen vekara se silti on :)

      Poista
  6. Ihanan värisiä lapsosia ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  7. Huh huh Eviliä ei helposti tunnistais samaksi kaniksi kun vertaa sen väriä nykyään sen vauvakuviin, kuvio tummunu hirrrmusesti :) Upeita kuvia, kuten aina! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, soopelit kun tuppaavat olemaan tuollaisia jotka vaihtaa väriasteita, lämpötilan mukaan. :D

      Poista
  8. Teetkö tänä vuonna vielä lapavaljaita? Tai hypytys remmejä? Tosi söpöjä kaikki ja hienot nuo valkokorvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, ajattelin tehdä lapavaljaita myyntiin, kun saan aikaa niiden tekoon. Hihnoja en valitettavasti tee.

      Poista
  9. Voi että, tuo Advatage on jotenkin todella hienon näkönen! Aivan upeen näkönen viitta.

    VastaaPoista
  10. Ihania vaaveja! <3 Mikä on muuten Jinan tulevan poikueen isä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jinan poikasten isänä toimii belgianjänisurokseni Stig :)

      Poista
  11. Aivan ihania pupuja, mistä sait tälläsen ulkoasun :o ja miten ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ulkoasu on itse tekemäni, parhaan ja mieluisan saa kun toteuttaa sen itse. :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni