perjantai 14. helmikuuta 2014

Ja jälleen harmaata (osa2)

Tässä tulee loput kuvat, eli nyt vuorossa vanhempien kanien kuvia. 
Juuri kun ehdin innostua valoisasta ilmasta, muuttui sää jälleen harmaaksi. Pitkään olin kuitenkin haaveillut pääsyä pellolle, jossa on mukava kuvata ja kanien kiva juoksennella. Siispä otin Mein kainaloon ja lähdin pellolle päin, jonne on pienoinen kävelymatka. Mei ei paljoa juoksennellut, poseeraili vain ylväästi ja lopulta tuli mutaisin tassuin luokseni kertomaan: "Mamma, haluan kotiin!".
Tämän jälkeen päätin vielä ottaa Natalien, Lucin ja Winin kimpassa pellolle juoksemaan. Vaikkei pitkää matkaa tarvinnut kantaa boksia, kyllä noiden kolmen paino vain tuntui käsissä! Ensin otin koko kolmikon juoksemaan ja niinkuin epäilinkin, Winille iski perinteinen pakkomielle alistaa Natalieta ja Lucia. Annoin niiden kuitenkin temmeltää hetken, jonka jälkeen kuvasin jokaista yksi kerrallaan.
Harmittaa hirveästi, että laatu on aivan kaamea kaikissa kuvissa, mutta parempaa laatua en saa irti 55-250mm objektiivistani, varsinkaan harmaalla ilmalla. Kyllä vielä joskus, saan aikaiseksi ostettua kunnon zoomin, jolla kuvata vielä parempia kuvia!
Lopussa vielä muutamat uudet kuvat pikku-Pingviinistä, joka tosiaan etsii edelleen sijoituskotia yhtä poikuetta vasten.

Huomenna Affair ja Casino lähtevät uuteen kotiin. Haikein mielin niitä hyvästelen, sen verran kauan molemmat ovat luonani asuneet ja viimeisen vuoden aikana olen löytänyt Affairista mitä ihanimpia luonteen piirteitä, opettanut sitä kuuntelemaan äänenpainoa ja kehittänyt huimasti sen luottamusta ihmiseen. Molemmat pääsevät kuitenkin nyt hyvään kotiin, kaikkia kasvatteja kuin ei voi aina pitää...
Lisäksi viikonloppuna luvassa odotettuja poikasia! Mya teki jälleen perinteiset, eli jäi tyhjäksi. Viikko sitten astutin sen uudestaan, tänään vielä uusiksi ja hyvin se vain antaa astua, mitään vaan ei lähde aluilleen.. Yhden onnistuneen poikueen Mya on tosiaan jo aijemmin saanut.

Voodoo Queen "Mei"



Windfall Winy "Wini"





Min Lilla Vän "Luci"

Nevada "Natalie"





Lavella's Pinkwying - Etsii sijoituskotia!



Ps. ystävänpäivä toivotukset löytyvät täältä!

12 kommenttia:

  1. Wautsi miten upeita ja vauhdikkaita kuvia pellolta! Ihan voisi luulla, että 'villikanit' siellä viipottaa menemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne mennään uudestaan, kun kelit vain sallivat. Ilman kameree kun sääli mennä, potuttaa kun jää monet hyvät otokset väliin. :D

      Poista
  2. Noi kuvat kyllä mun mielestä on tosi hyviä! Ite en varmaan ikinä noikaan hyviä kuvia saisi. Varsinkin toi Mein toinen iso kuva on todella upea!
    Lähteekö teiltä muuten monta kania Klaukkalaan esteille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Ei sinäänsä montaa, kaksi ensikertalaista ja neljä vanhempaa. :)

      Poista
  3. Loistavia kuivia kaikki ! :)
    Itse en osaa ottaa minkäänlaisia 'hyviä' kuvia kaneistani, haha !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on taito, minkä oppii vain tekemällä :)

      Poista
  4. Mitä kuvausasetusta käytät kanien juostessa? Minusta kun tuntuu että omissa kuvissani liikkuva töpöhäntä on aina pelkkää sumua. D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu niin ilmasta ja mitä kuvaan, nämä kuvat olen kuvannut perinteisellä urheilutoiminnolla. Pellolla kun on oltava nopea, eikä aikaa ole asetusten vaihteluun, kun kani on jo heittänyt parhaat loikat ja nyt luonasi. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No on kyllä aika söppänä, aattelin et vois tänä vuonna tuoda sen viel joihinki kisoihi. :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni