tiistai 4. helmikuuta 2014

Talviset estetreenit

Kyllä vain lisää videoita pukkaa teille katsottaviksi! Sen verran valoton sää ulkona, että minun objektiiveissa ei riitä valoavoimaa asiallisten kuvien ottamiseen. Koska kuitenkin suuri himo leikiskellä kameran kanssa, ratkaisuna toimii: "Minäpä otan sitten videoita!".
On muutenkin hyvä treenaila nuorten kanssa, sillä ensimmäiset kisathan niillä onkin 22.2 Klaukkalassa. Mammalomilta palanneille Ralle ja Adalle, on myös hyvä muistutella miten esteitä mennään. 
Tänään aamuna kävivät myös vanhan kouluni, Salon seudun ammattiopiston porukkaa hakemassa Donferon, Tartuksen ja pikku Pinkwyingin lainaan, mainoiskuvauksia varten. Eli mahdollisesti jossain vaiheessa tulossa kuvia niistä, jos saan luvan julkaisemiseen.
Osa ehkä pohtii miten pikku keltakorva eli Fiore voi tällä hetkellä. Siispä kerron vielä tähän loppuun, että viime postauksen jälkeen, sen silmä on ollut aivan normaali ja lapsonen voi mitä parhaiten.



ps. lisäyksenä, unohdin kokonaan kertoa Lavella's Deonican eli Nican, Lavella's Star Altaisin eli Taisen ja Lavella's Lox La Doxin eli Låsenin kuulumiset Norjasta!
Nica hyppii edelleen upeasti perusluokkia, sen lisäksi se on hypännyt pituutta 160cm ja 80cm korkeutta. Nica on menossa hyppimään korkeutta tuleviin Norjan mestaruuskilpailuihin, infoan tietysti täällä miten sillä on mennyt sitten siellä. Sen jälkeen Nicalle on tulossa jälkeläisiä.
Taisen ja Låsen muuttivat vast'ikää Tonjelle Norjaan, karanteenin jälkeen Taisea on jo opetettu hyppimään, ensimmäisiin kilpailuihinkin se on pian menossa. Låsen on paljastellut pieniä murkun merkkejä, mutta muuten silläkin menee mainiosti!
Kuvat © Tonje E.
Lavella's Deonica "Nica"

Lavella's Star Altais "Taise"
Lavella's Lox La Dox "Låsen"

20 kommenttia:

  1. Kivasti hyppivät! hyvä että Fioren silmä on ollut oireeton! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, taidan tämän viikon kasvu kuvat kuvata siitä sisällä, ihan vain varmuuden vuoksi. :)

      Poista
  2. Ihanaa kuulla että pikkuinen voi hyvin! Upeesti loikkivat puput ja varsinkin Adan ja Ran hyppyjä saa aina ihailla!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne ovatkin Mein lisäksi kanilan parhaimmistoa. :)

      Poista
  3. Kumpa meilläkin loikittaisiin noin hyvin! Kaikki hienoja, mutta aina saa noiden Adan, Ran ja Spiidin hyppyjä ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinullakin on vielä joku päivä kani, jonka kanssa voi huoletta hyppiä eliitin tasoista. :)

      Poista
    2. Toivottavasti! Nyt en ainakaan voi mennä kun niin pikkuisia ovat (hermeliini, leijonanharjas ja risteytyskani). Ehkä vielä jonain päivänä minulla sellainen kani onkin :).
      Hienoja estekaneja olet kyllä saanut kasvatettua. Tosi hienosti tuo Nicacin menee siellä Norjassa. Tulee mieleen jotenkin Ada tai Ra siitä :D Samanlainen ilmavara hypyissä.

      Kylläpäs tuo edellinen kommenttini oli samanlainen kun pupuninjan xD

      Poista
    3. Kiitos! Nica onkin sukua Ralle sekä Adalle. Ra on Nican puolisisko, eli sama isä Moet Jellybean ja taustalla Natalie. Ada on samoin Natalien kautta sukua Nicalle. :)

      Poista
  4. Kiva kuulla, että Fiore voi hyvin !
    Ei meillä vaan noin hienosti hypitä, haha ! :P
    Hienosti jokainen noista hyppii. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin se on niin kanista kiinni kuka hyppää ja kuka ei, minulla on omistuksessa nyt 28 kania, joista 12 hyppivät mielestäni hyvin ja niitä jaksaakin hypytellä, tosin neljä noista on jo eläkkeellä. :D

      Poista
  5. Voi kun mäkin tahtoisin treenata näitten kanssa vähän esteillä, mutta en voi tän pskan jalkani kanssa.. D: Hienosti hyppivät (: Mielenkiinnolla odotan niitä mainoskuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista sinne! Onneksi tässä on vielä aikaa treenailla ja vielä koko kesä ja sen kisat tiedossa! :)

      Poista
  6. kerran näin jossain lemmikkimessuilla kanien este hyppelyä ja suretti katsoa kun niitä kiskottiin ees taas ja puomit lenteli... eivät todellakaan näyttäneet tykkäävän hommasta. tää sun video oli paljon kivempi katsoa. meinasin tulla kysymään (en siis oikeasti tiedä kaneista mitään olen vain jäänyt koukkuun sun kuviin ja siksi käyn täällä sun blogissa aina välillä) että tykkääkö kanit oikeasti hypätä? mutta noi sun kanit näyttivät, etenki toi vika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että blogiani seuraataan myös kuvallisista syistä, tosiaan aikanaan sen vuoksi aloitinkin blogini, jotta saan kuviani esille.
      Et ole ainoa joka on nähnyt tuota ja kyllä sitä valitettavasti tulee aina välillä vastaan estekilpailuissa. Messuilla varsinkin kani joka muuten voi hyppiä hyvin, tressaa vain niin paljon ettei hyppimisestä tule mitään. Sen vuoksi olisi hyvä osata tulkita kanejaan, osata ajatella kanin parasta ja jättää suosiolla ne jotka tressaavat liikaa kotiin. Lisäksi olisi hyvin tärkeää osta tulkita hyppiikö se kani nyt omasta mielenkiinnostaan, vai vain pelkästään omistajan tahdosta/pakosta. Meillä on siskoni kanssa selvä raja sille, jos ei hypi, niin olkoot kotona, ei sitä kiusata silloin sellaisella mistä se ei pidä.
      Lisäksi on huomioitava että hyppyhaluton kani voi loukkaantua helpommin, kani saaliseläimenä ei näytä kipuaan, eli hyvin vaikea tietää onko se kylkiluu nyt murtunut vai ei.
      Oikein hyvä aihe ja toivon että kani-ihmisetkin pohtivat tätä!

      Poista
  7. Missä koossa ja muodossa tallennat sun kuvat tänne blogiin? Ja missä koossa pistät ne näihin postauksiin näkyville? Kun säilyy tuo laatu noin hyvin! Itse kun bloggasin niin kaikki meni aina ihan puuroksi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaat kuvat menevät kamerasta photoshoppiin > sieltä käsiteltyinä, alkuperäisessä koossa kuvat.fi sivulleni, jossa laitan niihin vesileiman > tallennan alkuperäisessä koossa koneelleni ja sitten lataan bloggeriin. Kai hyvän laadun tekee se että kuvat ovat alkuperäisessä koossaan?

      Poista
  8. Hyvä että pikkuisen silmä voi hyvin! :)
    Hienoja hyppyjä, minun kani kun juuri ja juuri puomin ylittää, onhan sitä ikää mutta selvästi myös laiskuutta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Se on niin paljon kanin innostuksesta kiinni, on mullakin noita lemmikkipupuja jotka ei yhtä puomiakaan mene. :D

      Poista
  9. Ihan mielettömän hyvin noi pikkupuput hyppii jo tässä vaiheessa! Ihania loikkia myös isommilta kaneilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hoyle on vielä aika sählääjä, enkä tiedä otanko edes sitä mukaan 22. päivä Klaukkalaan. Gia taas on perinyt juuri ne ominaisuudet vanhemmilta, mitä toivoinkin! (:

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni