maanantai 14. huhtikuuta 2014

Viimeistä kertaa

Tässä tulevat nyt viimeiset kuvat Layran ja Yokon poikasista, sillä tämän viikon aikana tulee miltein kaikki poikaset + Layra ja Yoko lähtemään uusiin koteihinsa. Kotiin jää Kurlaaja, Anna, molemmat Jinan poikaset ja toistaiseksi vielä Darkling Plain ja Automatic. Joista toinen lähtee ensi viikon lauantaina kohti Kokkolaa ja Automatic tulee todennäköisesti etsimään vielä kotia itselleen.
Myan poikaset ja orpolapsi Dori ovat nyt siinä 4 viikon iässä ja valloittavia kaikki! Vähitellen on kutekin näistäkin valittava ne kotiin jäävät.
Reinen poikaset kasvavat myös terhakkaasti ovat olleet nyt jo 2 vk maailmassa ja tämän viikon aikana tulen niistäkin nappaamaan uudet kuvat, sillä silmät ovat auvenneet ja tietysti hurjan suloisilta näyttävät! Lisäksi olen keksinyt mukavat nimet poikasille, niin on nekin tuotava esille!

Tulevana lauantaina suuntana on Nummela, jonne hyppimään lähtee pieni joukko: Efy, Gia ja Merle. Seuraavana viikonloppuna on Palojoen kaksipäiväiset kisat ja sinne lähteekin isompi poppoo. Silloin pääsevät myös jouluna syntyneet keltakorva eli Fif ja kotiin myös jäänyt Fia, kilpailemaan ensimmäistä kertaa. Pääsiäislomalla olisikin tarkoitus opettaa tätä kaksikkoa hyppimään!

Layran poikaset

Lavella's Darkling Plain, uros
Lavella's Mortal Engines, naaras
Lavella's Infernal Devices "Anna", naaras 

Orpolapsi - Lavella's Thrush Nightingale "Dori", naaras

Myan poikaset

Lavella's Gomorra, uros
Lavella's Sodoma, uros

Jinan poikaset

Lavella's Halogen, uros
Lavella's Hologram, naaras

Yokon poikaset

Lavella's Automatic, uros
Lavella's Mechanical Illusion, naaras
Lavella's Electroheart, naaras
Lavella's Future on Hold, naaras
Lavella's Invincible, uros
Lavella's Razorblade, uros
Lavella's Infinity "Kurlaaja", naaras

Pientä paljastusta! Eli piakkoin tulossa näissä kuoseissa xs, s, s/m ja m kokoisia lapavaljaita myyntiin!
Mikä on suosikkisi?

18 kommenttia:

  1. Voi että tuo Dori on kyllä niin suloisen näköinen kaveri ja Myan muksut jaksavat aina ihastuttaa myös!
    Toki kaikki ovat ihania, mutta nuo tuppaavat olemaan siinä söpöimmässä iässä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ne osaavat olla kyllä :3
      Minä taas odotan sitä vaihetta kun tukka alkaa suloisesti tipahdella näiltä karvakkailta :D

      Poista
  2. Minun suosikki on tuo Pinkki :) Sillä pinkki on mun lempiväri ;D Mutta on nuo kaikki hienoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki näyttää kyllä hyvältä noissa valjaissa, vaik en itse muuten pidä kyseisestä väristä paljoakaan :D

      Poista
  3. Toi Anna on kyllä todellinen sydämensulattaja ♥

    VastaaPoista
  4. Tuo Dori on aivan ihana! Vienyt sydämeni ihan täysin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä hämmästyttävän sinnikäs pikku pupu. :)

      Poista
  5. Voih, kaikki puput ovat niin ihania! ♥ Valjaista suosikkini on nuo oikeanpuoleisimmat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, itsekkin pidän kyseisestä ja siitä seuraavasta valjaskuosista. :)

      Poista
  6. Tuo Dori on kyllä ihana! Valjais suosikkini ovat nuo kolme ensimmäistä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat poikaset! Sä varmaan tiedät, että saako yhden kanin kanssa osallistua saman päivänä esim kvseen ja korkeushyppyyn ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa osallistua niihin luokkiin missä kani saa kilpailla :) Eli jos kanisi esim. kisaa molemmissa keskivaikeissa ja päivän aikana on esim. kv s., kv m. ja korkeushyppy, saat osallistua niihin kaikkin.

      Poista
  8. Vihreetvihreetvihreetvihreetvihreetvihreet valjaat...<3____<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa on aika mukavan värinen kyllä kieltämättä :D

      Poista
  9. öö mä tykkään niistä kaneista ja olen kiinnostunut siitä Yokosta se on tosi söpö ja kakelaista muuta

    VastaaPoista
  10. Ompa ihania valjaita! :) Kunhan tulevat myyntiin, tilaankin meidän puputtajille ainakin vihreät ja pinkit. :D

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni