maanantai 19. toukokuuta 2014

Kisoissa ja viikonlopun viettoa

Perjantai meni hyvin pitkälti esteiden viimeistelyyn ja puomien värjäämiseen sekä raidoittamiseen. Illan aikana myös Hanna tuli Myrtin kanssa meille viettämään viikonloppua. Lauanatina suunnattiin jo ajoissa kilpailupaikalle laittamaan kaikki valmiiksi kisoja varten, jotka saatiin aloitettua hyvin siinä kymmenen aikaan. Ensimmäinen luokka helppo suora sujui mukavasti, minulta siinä hyppi Fif ja Efy, siskolta Fia ja Wandener ensikertaa. Kaikilla sujui hyvin ja kaikki muut saivat klassaukset, paitsi Wandener. Näin ollen Fia ja Fif siirtyivät keskivaikeaan suoraan ja tytöt taitavat olla nyt meiltä nuorimmat koskaan keskivaikessa kisanneet, sillä ikää tytöillä on vasta 4 kuukautta ja päälle parisen viikkoa. Yleinsä nuoret ovat siirtyneet vasta 5-6kk iässä keskivaikeaan. 
Helppo saatiin päätökseen kahdentoista aikaan, jonka jälkeen aloitettiin vaikea suora, jossa minulta hyppi vain Ra, joka sekin meni harmillisesti kahdella virheellä. Ensimmäisellä ja toisella hierroksella yhdet virheet tuli halftvåanista ja x-esteestä, eli hyvin huolimattomat virheet! Viimeisenä hypittiin vaikea mutka, ensimmäisellä kierroksella Ralle tuli yhden virheen rata, toisella myös yksi huolimaton pudotus, sekä yksi virhe korjauksista. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että 7.6 Ypäjällä jännitetään, siirtyykö Ra kilpailemaan eliitti mutkalle!!
Sunnuntaina tuli vietettyä hyvin rento vapaapäivä, aamusta jo kanit pihalle, jossa ne saivat olla pitkään yli puolen päivän ja tietysti itse sai hieman lekotella auringossa. Fiilistely kuvia lopussa!
Kuvat estekilpailuista: Hanna, Saga, Siru ja Siiri

Lavella's Fiore di Natale "Fif"

Lavella's Expiz Fizz-goy "Efy"
VH-13 Lavella's November "Ra"



Reinen poikaset Paradisea & Bloomeria
Luci, Sammakko, Anna & Kurlaaja
Ravenna & Reine-mamma
Ra ja Gia kerjäämässä rapsutuksia
Godo, Reinen poikaset Paradisea, Vecchio Mondo, Ravenna & Bloomeria
Mya & Dori
Natalie ja sen isojen lasten pesutuokio
"Ei olla mitään kuoppaa kaivettu, ei, ei" - Mei & Efy
Lepotauko Merlellä
Evil ja Ada kurkottamassa kuuhun
Jokeri nauttimassa kesästä, jota on saanut odottaa koko pitkän talven..


7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, ihania kaneja, ihana blogi.. <3 montako kania sulla oikeen on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja vielä että hienoja esteitä :D varsinkin tuo pupueste :D

      Poista
    2. Kiitos paljon, vielä on tulossa toinen pupueste, siitä tulee täydellinen vastakohta eli musta ja sinisetsilmät. Nyt toimii taas kanit-sivu, niin sieltä voi selailla aina tämän hetkisiä kaneja. :)

      Poista
  2. Niin hyviä kuvia! Ihana toi Merlen kuva :3 !

    VastaaPoista
  3. I must not ask to steal away the gorgeous white ear! Stunning rabbit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This is absolutely wonderful litter, I love it too! More white eared rabbits will born in autumn and next spring :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni