lauantai 21. kesäkuuta 2014

8.6 Puotinharju & 14.-15.6 Salo

Puotinharjun kilpailut olivat heti seuraavana päivänä Ypäjän Finnderbystä. Minulta lähti mukaan näihin kilpailuihin vain Merle, Gia ja Fif.
Gia ja Merle kilpailivat molemmissa keskivaikeissa. Gia hyppi mutkan harmillisesti kahdella virheellä, mutta ohjattavuus sillä oli oikein mukava, pientä sähläystä kuitenkin löytyy vielä. Suoran tyttönen meni upeasti ja puhtaasti, sijoittuen toiseksi. Merle yllätti. Sillä pelkäsin mitä käykään kun se nyt siirtyi helposta keskivaikeaan, kroppa sillä on jämäkkä ja tämä tuokin lisähaastetta pitkillä esteillä. Kuitenkin jo mutka radalla Merle toi hyvin esille miksi sen otinkaan, ohjattavuus oli niin helppoa, kani liikkui kuin unelma. Toisella kierroksella Merle taisi mennä puhtaasti tai yhdellä virheellä, kuitenkin niin että se sijoittui neljänneksi tai viidenneksi. Suoran Merle meni toisella kierroksella puhtaasti ja nopeasti, voittaen luokan. Tästä suorituksesta löytyy video alta.
Fifin ja sen sisko Fia kilpailivat helpossa suorassa ja keskivaikeassa mutkassa, helpon molemmat emnivät puhtaasti ja sijoittuivat. Keskivaikeassa molemmat ensikertalaiset menivät hienosti kahdella virheellä. Kotona kuitenkin selvisi, että tytöt kilpailivat aivan väärissä luokissa, ups! 
Kuvat Caro, Siiri, Aino, Karoliina & Ida
Lavella's Star Gianfar "Gia"

Porfyr "Merle"




Viime viikonloppuna tuli pidettyä minun järjestämät kaksipäiväiset estekilpailut. 
Lauantaina oltiin siskon, kanien ja esteiden kanssa jo ajoissa paikalla. Ensimmäinen luokka, helppo mutka, saatiin aloitettua hyvin aikataulussa. Nyt Fif ja Fia kilpailivat oikeassa luokassa, saivat myös viimeiset klassauksensa ja ovatkin nyt molemmissa keskivaikeissa.
Seuraavana luokkana oli keskivaikea mutka, se osoittautui monelle kanille vaikeaksi, eikä sen vuoksi moni kani pärjännyt ihmeemmin, ei myöskään Gia ja Merle. 
Tämän jälkeen pidettiin pituushyppy, vaikka useampi kani aloitti vasta 100-120cm kohdalla, olivat suurin osa jo pian aivan väsyneitä. Minulta pituudessa oli Gia, joka tippui hyvin alkuvaiheessa 140cm kohdalla(?). Ada joka hyppi hienosti, mutta tippui siinä 160cm(?) kohdalla. Ra jaksoi hienosti aina 180cm saakka, kunnes näki kanista, että enempää ei jaksa. Olisi kyllä minusta hyvin tärkeää, että pituushypyssä viimeinen aloitus pituus olisi vielä myöhempi. 
Tämän jälkeen oli eliitti mutka, jossa kilpailivat Mei ja Ada, sekä minun ohjauksessani Adan emä Bea. Mei meni kahdella hassulla virheellä mm. toinen oli perinteinen pysty. Ada meni perinteisesti hyvin vauhdikkaasti ja teki siksi vauhtivirheitä. Ohjauksessani ollut Bea meni yhdella hassulla virheellä ja voitti koko luokan!
Tämän jälkeen pidettiin vielä viimeisenä luokkana vaikea mutka, jännitykset olivat suuret, sillä pääseekö Ra viimein ihan virallisesti eliitti mutkalle ja kyllähän se pääsi! Ensimmäiseltä kierrokselta tuli jo klassaus, toisella parannettiin vain aikaa ja voittohan se myös tytölle luokasta tuli. Video viimeisestä vaikeasta mutkasta löytyy alta. 
Sunnuntaina eliitti suora hypittiin jo aivan aamusta, siinä Mei ja Ada eivät menneet ihmeemmin. Sen jälkeen pidettiin helppo ja keskivaikea suora samaan aikaan. Helpossa minulla oli ohjattavana yksi kasvattini, keskivaikeassa sitten omia Gia, Merle ja Fif. Gia meni ensimmäisen kierroksen ihan miten sattuu, mutta toisella se hyppi puhtaasti ja sijoittui toiseksi. Merle teki enemmän virheitä, mutta liikkui hyvin nätisti. Fif meni myös hyvin nätisti, kuitenkin kolmella virheellä, joista yksi tuli vedestä, jota ei vielä olla harjoiteltu.
Tämän jälkeen Ra hyppi minulta viimeisessä luokassa eli vaikeassa suorassa, saaden toiseksi viimeisen klassauksen ja sijoittuen toiseksi. 
Todella mukava viikonloppu takana, vaikkakin se maanantai aamuna töihin herätessä kyllä tuntu enemmän raskaalta.
Porfyr "Merle"
Lavella's Star Gianfar "Gia"
Lavella's Fiore di Natale
Voodoo Queen "Mei"

Mountain Magic "Ada"


VH-13 Lavella's November "Ra"



Suunnitelmissa oli, että seuraava viikonloppu olisin viettänyt Ruotsissa, mutta suunnitelmiin tuli hieman muutoksia. Näin ollen suunnataan todennäköisesti Palojoelle ja mahdollisesti myös Kulosaaren kilpailuihin.

15 kommenttia:

  1. Harmi kun Fif ja Fia menivät väärässä luokassa!
    Upeita kuvia, ja suloisia kaneja! ♥

    VastaaPoista
  2. pituushypyn aloituspituus on kylläkin 140cm, miks yhtäkkiä kaikki luulee sen olevan 120? xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho siis viimeinen alotuspituus!

      Poista
    2. Koska Veera! Siitä on jopa todistus aineistoakin :D
      http://siirilydia.kuvat.fi/kuvat/Kuvia+estekisoista+ja+n%C3%A4yttelyist%C3%A4/2014+Perni%C3%B6+14.-15.6./MVI_5556.MOV

      Poista
    3. aiai nyt sääntöjen kertaukseen pitää pistää veeranen xd

      Poista
  3. Täytyy kyllä kehua!
    Jo vuosikaudet olen seurannut kilpailuja sekä paikanpäältä että näin kotoa käsin. Hypytystyylisi on muuttunut aivan mahtavasti, todella hyvään suuntaan! Mahtavaa :)!

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Olen vuosien harkinnan jälkeen päättänyt ottaa kanin ja kysyisin onko sinulle tulossa mahdollisesti lähikuukausien aikana (2kk eteenpäin) uutta poikuetta? Jos on, niin millanen olisi tulossa? Meinaan, olisi mukava saada semmonen lössykkä ja seurallinen kani kaveriksi, jonka kanssa saatetaan vähän hypätäkin. Tuleeko kanit muuten ylipäätään toimeen koirien kanssa? Itselläni on Tiibetinspanieli, eikä se ole ainakaan sanonut mitään gerbiileistä. En sitten tiedä kaneista, sillä ei tuo ole nähny muuta kun villin rusakon, eikä siitäkään oikeestaan välittänyt taikka tajunnu sitä, kun lähti metässä pinkomaan karkuun. :D

    Onko muuten mahdollista kuljettaa kania lähemmäs ostajaa? Ite asun Salosta 681 km päässä ja lähes 8h pitäisi istua autossa ja vielä pois se määrä. En usko, että äitee lähtis ajamaan niin pitkää matkaa, enkä haluaisi mitään eläinkaupan kania, kun ei tiedä minkä luontoisia vanhemmat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on ja onko niillä mitään sairauksia, jotka kys. kani perisi. :/

      Poista
    2. Moikka kysymyksiisi vastaukset löytyvät kanilan kotisivulta: http://lavellas.weebly.com/, jos jää vielä jotain kysyttävää voit ottaa yhteyttä s-postilla maija.suni@hotmail.com (:

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Katselin nuita sun tilaustöitä ja haluaisin kysyä, että mikä on nimeltään tuo tekijänoikeus ilmoitus blogin lopussa? Esim blogin "Tassujen tahdissa" lopussa olet tehnyt hienon kuvan, jossa on kaikki tiedot mikä sivupohja ym ym on käytössä ja sun vesileima. Miten semmosen saa koodattua tai ylipäätään mikä se on nimeltään? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassujen tajdissa blogissa ala footer on ihan kuvana:
      http://1.bp.blogspot.com/-fFdhO3KIQnU/UnTKY6N_0QI/AAAAAAAAJrQ/tyQ9i30011w/s1600/alast2.png
      ja tietysti linkit ja copy tekstit vain keskitetty oikeaan kohtaan. :)

      Poista
    2. Tahotko neuvoa, että miten oot keskittänyt ne ja ylipäätään, kuinka oot saanut niihin linki? :D

      Poista
  7. Vaadimme uusia postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen paljon etten ole pystynyt saamaan blogiin materiaalia, toivotaan että jossain kohtaa saisi vaikka kisoista tehtyä postauksen. :)
      (Onneksi kesän jälkeen päästään takaisin "normaaliin arkeen" :D)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni