lauantai 2. elokuuta 2014

Kanien estehypyn SM-2014 Helsingissä

Muutamisen viikkoa sitten 19.-20.7 tuli vietettyä viikonloppu Helsingissä kanien estehypyn SM kilpailuiden merkeissä. Eliittiä kisaavia kaneja löytyy tällä hetkellä kotoa seitsemän, mukana kuitenkin oli neljä näistä kaneista. 
Lauantai alkoi sm-luokalla eli eliitti mutkalla. Siinä minulta hyppi Ada 2+4 radan, Mei 3+4 radan ja Ra 6+3 radan. Adan ja Mein tulokset riittivät kakkos ja kolmos sijoille! Tämän jälkeen oli kaksi väliluokkaa helppo mutka ja keskivaikea mutka. Jossa helposta Anna-Lena ja Kurlaaja saivat klassaukset. Keskivaikeassa Fif lopetti 2vp kirouksen ja meni yhdenvirheen radan. Merle meni molemmilla kierroksilla kolmen virheen radan.
Oli jo ilta kun päästiin hyppimään pituushyppyä, jossa useampi kani näytti taitonsa! Minulta pituutta hyppi Ada, Ra ja Gia. Kaikki kanit hyppivät hienosti, kunnes väsymys alkoi painamaan, Gian kanssa jätettiin jossain 170cm(?) kohdalla kesken. Ada ja Ra jaksoivat upeasti ja olivat niiden neljän kanin joukossa jotka pääsivät sivuttamaan suomenennätystä eli 210cm! Adan kanssa ei lähdetty kokeilemaan 215cm, sillä siitä huomasi ettei se jaksa. Ran kanssa kokeiltiin ja kaksi kertaa oli aivan naurettavan lähellä ennätyksen rikkoutuminen. Pituudessa Ra sijoittui kolmanneksi ja Ada neljänneksi.
Sunnuntaina oli eliitti suoran ja korkeushypyn vuoro. Eliitti suorassa minulta hyppi Ada vauhtivirheidensä kanssa 6+3 radan, Mei upeasti 1+2 radan ja Ra 4+1 radan. Mei voitti luokan ja Ra tuli kolmannelle sijalle! Tämän jälkeen hypittiin jälleen väliluokkia, ensimmäisenä helppo suora, jossa minulta oli Anna-Lena, joka sai jo ekalta kierrokselta viimeisen klassauksen. Vaikeassa suorassa hyppi Gia ja sen kanssa mentiin molemmat kierrokset yhdellä virheellä, tähän mennessä Gialla jo kaksi klassausta vaikeasta suorasta, eli eliitti lähestyy! 
Lopuksi päästiin hyppimään korkeutta, siinä minulta oli Mei, Ra ja Ada. Jossa parhaiten pärjäsi minulta Mei, hypäten 75cm, 80cm meni viimeisellä yrityksellä, mutta puomi harmillisesti liikahti hieman paikaltaan ja näin ei päästy enää seuraavaan korkeuteen. Mei kuitenkin sijoittui hienosti kolmanneksi!

Upea viikonloppu, upeita kaneja ja mukava meininki! Onnittelut muille pärjänneille!
Kuvat on ottanut Saga, Siiri, Katriona, Caro, Karoliina ja Emmi.

Mountain Magic "Ada"
VH-13 Lavella's November "Ra"
Voodoo Queen "Mei"


Lavella's Infinity "Kurlaaja" & Porfyr "Merle"




Mountain Magic "Ada"
Anna-Lena

Lavella's Star Gianfar "Gia"


6 kommenttia:

  1. Wautsi! Kaikilla pupuilla meni hienosti:3!

    VastaaPoista
  2. Tais Fif tartuttaa siskollensa ton 2vp kirouksen..täällä ollaan alettu mennä niin ärsyttävillä vauhtivirheillä ettei pää kestä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, voi ei toivotaan että se siitä lähtee saamaan taas klassauksia! :)

      Poista
  3. Vautsi Ra on kunnon tykittelijä :D !

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni