perjantai 5. syyskuuta 2014

Uusi ulkoasu!

Huhtikuussa sain pitkän työstämisen jälkeen tämän ulkoasun graafisen osuuden kuntoon. Siitä pikku hiljaa lähdin ulkoasua kokoamaan testiblogien puolella, mutta kenties tärkeimmässä kohtaa koodin pätkät eivät suostuneetkaan enään sopuisaan yhteistyöhön. Hetkellisesti sain ystävältäni apua ongelmaan ja oletin ulkoasun valmistuvat, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. 
Keskiviikkona tuli päätettyä, että nyt saa tämä ulkoasu luvan tulla esille ja siitä alkoikin melkeimpä kolmen päivän armoton ruudun tapittaminen ja näppäimistön naputtaminen. Nyt kun työ on tehty, voin sanoa, että tämän ulkoasun kokoaminen oli aivan hirveää! Näin haastavaa ulkoasua ei ole tullut koskaan aijemmin kasattua, mutta hienointa on se että lopputulokseen olen ainakin itse vihdoin tyytyväinen. Tosin pientä työstöä vielä tarvitaan mm. sivujen ala sivujen linkkeihin.

Mitä mieltä sinä blogin lukija olet tästä uudesta ulkoasusta? Kerro se kommentilla, vastaamalla oikealla olevaan kyselyyn tai tekemällä vaikka molemmat!
ps. ja loppuun vielä kuva suloisesta iloloikkarallittelija Combosta!






19 kommenttia:

  1. Ulkoasu on kyllä mahtava! Heti tykästyin väreistä :) On ns. monipuolisempi kuin edellinen. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on panostettu paremmin yksityiskohtiin. :)

      Poista
  2. Tisi kiva ulkka! Koko blogi tosin katkeaa vasemmalta puolelta, en näe tabletilla esim. lauseiden alkuja jos ovat tuolla vasemmassa kulmassa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, tosiaan tämä ulkoasu on suunniteltu toimimaan tietokoneella, puhelimiin löytyy taas ihan yksinkertainen mobiiliversio.
      Mutta hyvä, että toit asian esille, voi sitten taas seuraavaan ulkoasuun yrittää ratkoa tabletilla toimimis ongelmaa, tosin kun ei ole älypuhelinta, saatikaan tablettia se voi olla hieman monimutkaisempaa..

      Poista
  3. Sama homma kuin Amandalla, toimivuus tabletilla tökkii, pöytäkoneen näytöllä on taas niin leveällä alueella tekstit että hankaloittaa lukemista. Leveys kuitenkin on kiva kuvia katsellessa, mutta silmät tosiaan ei oikeen jaksata seurata tekstiä ja katse harhailee riviltä toiselle. Grafiikoiden tyylistä tykkään, vaikka tumma banneri ei oo ehkä se piristävin vaihtoehto lähestyvään syksyyn ja talveen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan vastasinkin tuohon ylös, eli nykyinen ulkoasu on tietokoneelle suunniteltu versio(pääselain pc chrome, mac safiiri), puhelimiin on hyvin yksinkertainen mobiiliversio, mutta tablettiin ei ole bloggerilla minkään näköistä ohjeistusta.
      Tässä ulkoasussa on otettu huomioon aijempaa paremmin isonäyttöiset tietokoneet, joilla ennen on saanutkin muutaman kerran plussailla kapeaa näyttöä. Jotta näkee ulkoasun kokonaisuudessa voi näytön kokoa laittaa etäämmäksi miinuksella.
      Esimerkkinä kuinka näkyy toiseksi isoimmassa näyttökoossa: https://lh3.googleusercontent.com/-TQhZ2OtpNSc/VAq5ttkgGMI/AAAAAAAANv4/k_2v7oKY118/s2560/blogger.png

      Poista
    2. Ei tuo etäämmälle laittaminen luettavuutta paranna mutta ymmärrän toki pointin :)

      Poista
    3. Sen vuoksi onkin onni sinulle, että valokuvauspainotteinen blogi. :)

      Poista
  4. Tosi hieno tää ulkoasu! :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Upea ulkoasu, mutta ainakin minulla grafiikat lataa aivan järkyttävän kauan... Eikä edes ole mikään hidas netti, vaan ihan perus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sepä hassua resolta kuitenkin se normaali 72, eli samaa kokoa kuin vanhat ja muidenkin ihmisten ulkoasujen grafiikka. :d

      Poista
  6. Mulla ei näy kokonaan tuota vasenta reunaa, joten kaikkea tekktiäkään ei näy :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä selain käytössä?

      Poista
    2. Chrome, muissa blogeissa näkyy kokonaan niin kuin täälläkin silloin kun oli vanhempi ulkoasu käytössä :)

      Poista
    3. Mun pitää jossain kohtaa perehtyä tuohon ongelmaan, sillä samaa ongelma esiintyy tableteissa. :)

      Poista
    4. Mäkin käytän juuriki tablettia :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni