sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vapaapäivän riemuja!

Kokonaisuutena upea viikonloppu alkaa olla vähitellen takanapäin, tänään olen nauttinut ensimmäisestä ja kenties viimeisestä hetkeen tulleesta vapaapäivästä kotona! 
Perjantaina raskaan työviikon jäljiltä oli kotona hieman murhetta ja pelon hetkiä, eikö tätä ole ollut jo tarpeeksi? Hetkellisesti arvellutti miten lauantaiset estekilpailut onnistuvat, mutta lopulta kaikki meni  suhteellisen hyvin ja ainoaksi harmiksi jäi hyvin minimaaliset yöunet. Tänään aamulla oli kuitenkin ihana herätä ja torkkua lisää, lisää ja lisää, kun tiesi, ettei tarvitse mennä minnekkään tai tehdä mitään sen ihmeempiä.

Kisoista postailen paremmin ensi viikolla, mutta tästä päivästä ja yhdestä suuresta yllätyksestä postailen nyt. Aamusta tietysti hoidin kanilassa aamutoimet, tämän jälkeen suuntasin äitini kanssa mustikkametsälle missä vierähti useampi tunti. Kotiin päästessäni tein mustikka- ja kanakasvispiirakka, kokkailutaitoihini nähden molemmista tuli mukavan onnistuneita. Mustikoita tuli tietysti tarjoiltua myös kaneille, samalla tuli oltua kunnolla kanien kanssa ja ihmeteltyä Efyn jälkikasvua. Ja kyllä luitte oikein! Keskiviikkona puhuin kanilaan liittyvästä asiasta, jota vertasin asiatasoltaan pommiin. Postauksen kirjoittamisen jälkeen menin kanilaan ja Efy oli synnyttänyt neljä poikaista, joista kolme oli hengissä. En osaa edes kuvailla miten iloinen ja sanaton olin, kun löysin eläviä poikasia. Se miten tämä on mahdollista, on minullekin hyvin hämärän peitossa. Jokainen pidempää blogia lukenut tietää, että olen astuttanut Efyä vuoden, tuloksen kolme kuollutta poikuetta. Viimeinen poikue on perjaatteessa mahdottomuus, mutta koska se on maailmassa, kai tämän on pakko olla mahdollista. Efy kantoi kahta poikuetta samaan aikaan kohdussaan. Näin jälkikäteen mietittynä, onko tämä ollut se syy, miksi poikaset ovat aina kuolleet. Kuolleiden joukossa ollut alikehittyneitä, yksinkertaisesti sanottuna tuplatiineys. Tätä on vaikea sanoa.
Näitä poikasia Efy on hoitanut mallikkaasti, joka tietysti hieman antaa mielenrautaa. Edelleen tietysti on peko, että jotain käy. Sillä hyvin omituisen mallikkaasti kaikki mennyt, sillä keskiviikkona hyvin nopeasti katsottuna kaikki poikaset näytti naarailta. Tulevalla viikolla tulen vielä tarkistamaan tämän, mutta tietysti tästä poikueesta naarasta kun haen, upeaa olisi, jos minulla olisi kolme naarasta joista valita se kotiin sekä kasvatukseen jäävä!
Värit ovat myös mukava yllätys, lapset ovat tästä päätellen Combon. Olen siis vuoden varrella astuttanut Efyä Stigillä sekä tämän lapsella Combolla. Joukosta löytyy todella nätin punertava luonnonkeltainen ja kaksi soopelia, joista toista luulin alkuun siniseksi otteriksi tai luonnonsiniseksi. Kasvunmyötä selviää paremmin mitä soopeleita nämä nyt tarkalleen ovat.

Tällaiset kuulumiset tällä kertaa, nyt minun on kiidettävä vielä pesulle, jotta pääsen nukkumaan. Kuullaan toivottavasti pian Salon kisapostauksen ja tietysti SM-kisoihin valmistautumisten parissa!

Lavella's Expiz Fizz-goy "Efy"
Donfero, Dior ja Stigi nauttimassa mustikanvarvuista!
Efyn jälkikasvu!
Omituisempi soopeli, minun hyvin mustikkaisissa käsissäni

Ja loppuun fiilistelykuvia!


14 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia :) ja onnea vielä poikasista, niitä on odotettu! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana yllätys!:) ja kiva postaus muutenkin, nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan edelleen:)

    VastaaPoista
  3. Ompas kyllä nätin värisiä lapsia! Ihanan yllätyksen sai Efy aikaan, toivottavasti jatkokin sujuu hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja juu ihanat yllätykset on kyllä toivottavia aina! :)

      Poista
  4. Todella ihanaa, että Efy vihdoin sai eläviä poikasia! :) onnea kovasti!!! Ihana tuo punertava poikanen, todella kauniin värinen! =)

    VastaaPoista
  5. Voi paljon paljon onnea, eritysesti Efylle!<3 Näitä on kyllä odotettu!;3

    VastaaPoista
  6. Onnea pupuvaaveista! Niin söpöjä <3

    VastaaPoista
  7. Ompas kauniin värisiä lapsosia Efyllä, mahtavaa! <3

    VastaaPoista
  8. Ooi, onnea poikasista! Kyllä se sinnikkyys tuotti hedelmää näköjään tällä kertaa. Kauniita kaninalkuja ja kuvia ylipäätään :)

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni