tiistai 25. elokuuta 2015

Kuvat 4 viikon ikäisistä poikasista - kuvasatoa (osa1)

Nyt on sitten palattu syksyn arkeen, eli päivä vapaisiin! Tällä hetkellä kaikki rytmit ovat aivan sekaisin, joka aamu olen havahtunut viiden aikaan, eikä uni ole millään tullut. Päivät ovat menneet ihan zombina, tietämättä mitä tehdä ensin, mistä ylipäätään aloittaa tekeminen. Kesän alusta lähtien on kasaantunut niin paljon pelkästään jo kotiaskareita, että näiden parissa voi kulua hetki. 
Tänään on lähtenyt kesän aikana banneri(ja muita) tilauksia tehneille sähköpostia, nämä kaikki tulen toteuttamaan nyt seuraavan kuukauden aikana(toivottavasti yksi kuukausi riittää, sillä jonoa on hieman kertynyt...hups!)
Tilaukset eivät kuitenkaan ole ainoita, sillä: kanilassa on toteutettava suursiivo, omien asuintilojen siivo, rästi koulutyöt, kesän aikana kuvattujen kuvien julkaisu ja kauan kyseltyjen valjaiden tekoa(josko niitä jouluksi saisi myyntiin!). Hommaa riittää, mutta onneksi nyt pitäisi olla myös sitä aikaa!

Ja apua melkein ei meinaa täällä pöksyissä pysyä, kun päivät vähenee ja pian syntyy syksyn poikassatoa! Viikonlopusta eteenpäin on tiedossa Diorin ja Lunan poikasten syntyminen. Nora vaikuttaisi siltä, että uudelleen astutus tekisi terää. Eli Noralta ei taida vielä olla poikasia tulossa....

Efyn poikaset tulevat huomenna 5 viikonikään ja kaikilla lapsosilla on jo hyvin kodit tiedossa! Tofte jää kotiin jalostukseen ja mahdollisesti pysyväksi, riippuen millainen tytöstä kasvaa. Fantte pääsee kotipupuksi Tampereelle ja Qeni muuttaa Hankoon, jossa majailee ennestään Efyn sisko.
Alla pienoinen kasa kuvia lauantailta. Läpikäynnin alla on vielä lisää kuvia, jotka tosin aikuisista kaneista. Paljon kuitenkin kani kuvia tulossa julkaistavaksi, joita tosin nyt viime aikoina normaalia vähemmän tullut kuvattua.
Lavella's Tofta WoW-Fizz "Tofte", naaras



Lavella's Queen Qeni-Fizz "Qeni", naaras



Lavella's Felix Feeling-Fizz "Fantte", uros




7 kommenttia:

  1. Oletko alkanut suoraan pitämään noita vapaana tuossa, vai oletko jotenkin ns. opettanut ne pysymään pihassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekaa kertaa oltiin, eikä noita voi oikein opettaa tuohon etukäteen. :)
      Hommaa helpottaa hyvin paljon se, että luonteiltaan ihan vanhempiaan, eli seuraavat perässä ja tulevat automaattisesti luokse.

      Poista
  2. Ihania kuvia, ja kauniita kaneja tietenkin!

    VastaaPoista
  3. Moikka! ;) Rakastan tuota Fantten väriä ♥♥ Milloin teet kanilan esittely videon vai oletko tehnyt sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä todella hieno ja erilainen! Niin sellainen tulee, mutta en tiedä vielä milloin, hieman on mutkia matkassa, eli asiasta voisikin jossain postauksessa puhua...

      Poista
  4. Oi, ihania kuvia ja ihania lapsia. Fantte ja Qeni väriensä puolesta ehkä lempparit. :D

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni