torstai 4. helmikuuta 2016

Kisakauden avaus ja huolestuttava asia

Viime lauantaina tuli avattua tämän vuoden kisakausi Liesjärvellä! Hurja miten paljon oli kaneja kisaamassa, hieman vanhempia konkareita, mutta myös todella lupaavia ensikertalaisia. Jännä tosiaan nähdä, mitä jälleen tästä kisavuodesta tulee!
Lähdettiin Salosta aamulla pienellä kisaporukalla jo ajoissa aamusta ajelemaan, sillä tiet olivat hyvin liukkaat. Oltiin ihan ensimmäisten joukossa paikalla, syötiin aamupalaa ja otettiin vähän huilia kisapaikan ihanan pehmeällä sohvalla. 
Mukaan otin kisaamaan ensikertalaisen Lokin ja jänisristeytys Efyn. Molemmat kanini hyppivät helpossa suorassa ja helpossa mutkassa. Loki oli aluksi ihan ihmeissään ja hämilläänkin. Se oli elämänsä ensimmäistä kertaa estekilpailuissa ja ennen kaikkea sisällä ensimmäistä kertaa! Helpon mutkan ensimmäinen kierros jäi todella pienestä, että oltaisiin päästy maaliin. Toisella kierroksella ei ollut mitään huolta ajan loppumisesta, sillä Loki meni hyvin vauhdikkaasti ja suurella tarmolla. Tuloksena vain kaksi virhettä! 
Helppo suora mentiinkin hyvin mallikaasti, ensimmäinen ja toinen kierros molemmat yhdellä virheellä. Näin Loki nappasi ensimmäinen klassauksensa helposta suorasta!
Efyä olen nyt aina välillä ottanut kisaamaan ja muutenkin hypytellyt kotona, sillä on niin tarmokas meno ja sitä on kiva ohjata. Molemmat luokat se hyppi niin ihanalla innolla ja puomeja matkaan tarttui vain kolmen virheen verran! Efyn kanssa ei tavoitella klassauksia, sillä kisaaminen sen osalta päättyy, jos se siirtyisi keskivaikeisiin luokkiin. 
Kun saavuttiin kisapaikalle ensimmäisten joukossa, myös sieltä poistuttiin viimeisten joukossa. Muuten todella mukava kisapäivä, mutta mukavaa ei ollut millään tapaa se, että kanit olivat reippaat 12h reissussa ja istuskelivat bokseissa, kun kisapäivä "hieman" venyi.



Eilen hain todella odotetun paketin postilta! Koska olen kiinnostunut olemaan apuna Suomen Estekanit ry:n toiminnassa, muullakin tavalla kuin tulemaan ja menemään kisoihin, tänä vuonna mun jobi on palkintovastaavan hommat! Tein ihan hetki sitten ruusuketilausta Rosetille ja ai että mitä sieltä tulikaan!
Normiruusukkeiden lisäksi, kämpässä on nyt iso laatikollinen kaikkea tosi kivaa! Ensimmäiset tilaamani erikoispalkinnot ovat yhdistyksen ystävänpäivä kisoihin, noiden ruusukkeiden lisäksi löytyy myös teemaan sopivia kumia! Koska mun on luovuttava noista ihan kohta, luvatkaa tulla kisaamaan ja tarjoomaan koti noille söpöläisille!
Tiettekö miten paljon rakastan pikku kumaruusukkeita? Ihan hirmuisen paljon! Joskus kun ruusukkeiden tilaaminen kuulu aina kilpailuiden vastuuhenkilölle, käytin oikeesti hirmusesti aikaa pohtiakseni millaisia kumia tilaan omiin kisoihini. Muistan myös alkuajoilta miten ihana ja stemppaavaa oli saada kehuja ja kuma,  vaikka tulos ei olisi riittänyt isoille palkinnoille. Nyt tilasin ihan laidasta laitaan, kaiken värisiä ja hyvin kauniita kunniamainintoja, toivottavasti niitä ja hyvää mieltä tullaan jakamaan tänä vuonna erittäin paljon!
Vihdoin saapui myös sertiruusukkeita eliitin supereille, vihdoin päästään siis jakamaan näitä hieman takautuvasti tosin. Tänä vuonna on myös siitä hienoa, että hyvän eliitti kanin on mahdollista saada serti heti ansaitusti voitetusta eliitistä! 
Sanoisko viimisenä, että vihdoin ja viimein yhdistykseltä löytyy myös champion järjestelmän ruusukkeet! Noi on nyt niin hienot, että nyt ja tulevina vuosina toivottavasti saadaan paljon hyviä eliittimestareita ja palkittua näitä kaneja sen mukaisesti näiden ruusukkeiden kanssa!

13.2. pidettävien ystävänpäivä estekilpailuiden teemapalkinnot!
Iso läjä ihanan värisiä kunniamainintaruusukkeita eli kumia!
Serti ruusukkeet eliitti luokkiin.
Näyttävät Champion, Great Champion, Super Champion ja Grand Champion ruusukkeet!















Lopuksi tuon vielä esille asian, mikä huolestuttaa minua valokuvaajana. 
Kun valokuvaan, vaikka omia kanejani kotona, mulla on yksin oikeus mun omiin kuviin. Kuvaajana saan päättää mitä kuvillani teen, missä niitä julkaisen ja 100% päätös valta on myös siinä voiko joku muu julkaista kuviani.

Suomessa tekijänoikeus rikkomuksesta voi seurata seuraavan laista: 
*sakkoa tai, jos kyseessä on tekijänoikeusrikos, joko sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta 
*tekijälle maksettava "kohtuullinen hyvitys" (57 §:n 1 mom.) 
*tekijälle maksettava korvaus (57 §:n 2 ja 3 mom.) 
*teoskappaleen ja sen valmistukseen käytetyn apuvälineen hävittäminen ja eräät muut näihin esineisiin kohdistuvat seuraamukset (58 §). 
Lisäksi voidaan rikoksia yleisesti koskevien säädösten (rikoslain 10. luvun) perusteella tuomita rikoksessa käytetyt välineet ja rikoksella saavutettu hyöty valtiolle menetettäväksi. (Tämä voi koskea myös mm. tietokonetta.)

Eli en millään tavalla vähättelisi tätä asiaa, koska aina, kun julkaiset jonkun toisen kuvan luvatta, se on rikos. Siitä asiasta emme pääse yli emmekä ympäri. Sen lisäksi, että rikot lakia, loukkaat myös samalla sitä, kuka on kuvan ottanut. Onko ihmisille edes koskaan opetettu, että toisilta luvatta ottaminen tai jopa ihan varastaminen on väärin? Ainakin minulle se on opettettu ja myös moraalisesti tulkitsen tämän olevan väärin.

Miksi tuon tämän asian sitten esille on se, että olen nyt omien kuvieni tilannetta jo jonkun tovin seurannut.
Omalta kuvat sivultani löytyy tiettyjä kuvia, joita voit kopioida ilman, että kysyt lupaa. Mutta tämäkin koskee vain niitä, joiden kani/eläin esiintyy kuvassa. Kaikkien muiden tulee kysyä lupa.
Olen tykännyt, että tämä on toiminut. Kuvat sivultani kisakuvista löytyy omien ottamieni kuvien lisäksi myös muiden kisaajien kuvia, koska olen antanut lainata kameraani, jotta saataisiin mahdollisimman monien ihmisten kaneista kuvia ja jotta omistajat voisivat ottaa niitä talteen itselleen. Nämä kuvat olen ladannut maksulliseen palveluun, jonka vuosimaksun maksan yksin, tämän lisäksi käsittelen aina nopeasti, mutta kuitenkin kaikki kisakuvat, olivat ne sitten minun tai jonkun toisen kisaajan ottamia. Tämä on toiminut mukavasti harratelija piirissämme, enkä koe, että jotain muutosta asialle pitäisikään tehdä. Se tärkein tavoite tulee kuitenkin aina saavutettua, eli kisakuvia siitä omasta kanista.

Kisoissa kuvaaminen on pientä siihen verrattuna mitä teen kotona. Saatan käyttää useita tunteja vain siihen, että kuvaan kanejani. Tämän jälkeen saatan käyttää useita päiviä kuvien läpikäyntiin ja jälkikäsittelyyn. Aikaa vie myös se, että minun tulee pienentää ja leimata kuvat. Tämän jälkeen tuon kuvat esille, jotta muut ihmiset voisivat katsella niitä ja antaa palautetta. Suurena haaveena on myös kuvien myyminen eteenpäin ja varmasti tulen myös tekemään näin tulevaisuudessa!

Elämä ei ole kuitenkaan koskaan yksinkertaista, sillä aina riittää niitä, jotka vain toimivat ensin, ennen kuin ajattelevat. Homma menee siis tyylillä: "oho kiva kuva, laitampa sen facebookkiin kansikuvaksi" tai "lisäämpä sen instagrammiini". Siis minun kuvani? On imarreltavaa, että kuvistani tykätään näin plajon, mutta minä tykkään vielä enemmän siitä, että kysytte minulta henkilökohtaisesti, ennen kuin teette ja toimitte.
Olen antanut kasvatinomistajille luvan poimia esim. poikaskuvia kanistaan itselleen talteen. Tämä talteen otto, jotta voi myöhemmin niitä katsoa, ei anna  kuitenkaan oikeuksia laittaa luvatta kuviani nettiin. 

Koska asiasta ei voi liikaa muistuttaa, jos haluatte käyttää kuviani, tulkaa kysymään aina lupa. Se on vähintäänkin kohteliasta ja voit luvan saatuasi käyttää hyvällä omallatunnolla minun ottamaa kuvaa. 
Ja vaikka olisit kysynyt luvan, en halua nähdä netissä keneltäkään muulta yhtäkään kuvaani, jossa ei ole leimaa näkyvissä. Olen tulkinnut leiman käytön pakolliseksi, toistaiseksi leima on ollut nätisti jossain päin kuvaa, mutta sen mukaan miten asiat etenee, voimme mahdollisesti nähdä kuvia, jotka on leimattu laidasta laitaan tai rumasti kuvankohteen eli yleinsä sen kanin päälle.
Koska olen turhautunut, alan tästä päivästä eteenpäin ilmiantamaan ja tekemään rikosilmoituksia kaikista luvatta otetuista kuvista. Julmalinja, mutta tämä villitys on saatava edes jollain tapaa kuriin. Eikä minua kiinnosta lähteekö viranomainen ajamaan asiaa eteenpäin vai ei (hyvässä tapauksessa tietysti kyllä). Tärkein, että kysytään lupa, jos jonkun toisen kuvilla halutaan jotain tehdä. Kysyminen, se on niin äärettömän helppoa!

Pienoisen pitkähkö rimpsu valistusta, toivon tästä olevan edes hieman hyötyä!

14 kommenttia:

  1. kiva postaus ja tosi kivoja ruusukkeita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos ja on kyllä upeita ruusukkeita yhdistyksellä!

      Poista
  2. Jeejee, kivoja ruusukkeita! Eiköhän saada kelpokisat!

    VastaaPoista
  3. Komeita nuo Serti- ja champion-ruusukkeet! Arvokkaita titteleitä, hyvä että ruusukkeet on sen mukaiset :)

    Huh, kuvien luvaton käyttö on kyllä melkoinen ilmiö sekin. Itse törmäsin filmikamera-aikoina välillä siihen, että mun keikoilla ottamia kuvia löytyi yllättävistä paikoista kreditoituna kuvissa esiintyville bändeille eikä kuvaajalle. Yleensä aika rennosti annan käyttää kuviani kunhan kysytään lupa, mutta "saadaanko me laittaa sun ottama kuva meidän kotisivulle" ei välttämättä ole lupa käyttää sitä samaa kuvaa myös promootiomateriaalina, varsinkin jos kotisivulle laitetaan myös kuvaajan nimi ja promomateriaalista se kuvaajan nimi onkin pudotettu pois. Ja kuitenkin saattaisin ihan hyvin antaa luvan käyttää sitä kuvaa promotarkoituksiin, jos vain pyydettäisiin (ja edelleen krediiteissä mainittaisiin kuvaaja)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kiitos! :)

      Jep, hassusti koetaan taide olevan kaikkien omistusta ja täysin vapaassa käytössä...

      Poista
  4. Loki hyppii kivalla tyylillä! Ja noi ruusukkeet on oikeesti tosi hienoja! Mekin tilattiin yks päivä tässä ruusukkeita kun pidetään kotona eri kisoja niin niihin tilattiin. Ja juu tää postaus oli mun mielestä tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja nuoria lahjakkaita estelapsosia :)
    On muuten todella ihanaa saada pientä piristystä kisoihin sieltä palkintovastaavan osalta! Mikään ei voita sitä tunnetta, kun voittaa pienen, suloisen kunniamaininnan vaikkapa ihan hymyilyttävän sähellyksen takia, kun kisat ovat suorituksen suhteen menneet penkin alle :)
    Tuo tekijänoikeusjuttukin on vakava asia, ja on tosi hyvä juttu, että joku senkin uskaltaa ottaa esille. Toivottavasti pikkuhiljaa tiedon leviämisen myötä saataisiin vähennettyä näitä internetin ihmeellisessä maailmassa tapahtuvia varkauksia.

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni