maanantai 22. helmikuuta 2016

Poitsujen kisaviikonloppu!

Viikonloppuna pidettiin lauantaina ja sunnuntaina Palojoella estekilpailut. Molempina päivinä mukana olivat Loki ja Poksa.
Lauantaina oltiin jo aamusta paikalla, helppo oli vasta viimeinen luokka, niin siinä oli paljon luppoaikaa. Lueaskelin lähinnä kirjaa, kävin kanien kanssa ulkona ja jutustelin ihmisten kanssa. Todella nopsaan päivä meni, siis yllättävän nopeaa ja pian alkoihin jo helppo suora. Loki ja Poksa suorittivat radan mutkitta, nopeasti ja puhtaasti. Noissa pojissa on aitoa potentiaalia, tuollaista menoa katsellessa tulee se fiilis, että näiden molempien kohdalla on tullut onnistuttua! Loki sijoittui lauantaina ensimmäiseksi ja Poksa toiseksi, hauskasti myös samassa luokassa kolmanneksi sijoittunut oli näiden poitsujen serkku!



Sunnuntaina jäin itse kotiin, mutta pojat suuntasivat taas radoille, vuorossa oli helppo mutka! Ilmeisen hienosti molemmat menivät, sillä jälleen puhtaat radat ja klassaukset kotiin. Poksa meni niin vauhdilla, että sijoittui jälleen toiseksi ja Loki neljänneksi! Molempien hyvästä ohjauksesta kiitokset Karkille!



Lokista on pienessä ajassa kasvanut jo niin iso ja aikuisen oloinen pupupoika. Joka hyppykerran jälkeen tuntuu, että se kehittyy vain lisää ja lisää. Lokilla alkaa olla pian ikää mittarissa 6kk, eli kyllä se tosiaan hurjaa vauhtia kasvaa! Jännä nähdä, mihin suuntaan kehittynyt poitsu minulla on kesän lopuilla! Loki tarvitsee vielä yhden klassauksen helposta suorasta ja kaksi helposta mutkasta, jotta se pääsee keskivaikeisiin luokkiin kisaamaan.

Poksa on ns. sijoituskani, eli sen lahjoja pääsen käyttämään kasvatuksessani. Tästä poitsusta on kasvanut persoonallinen poika ja mieletön kani esteille! Viikonloppuna se kyllä kertoi taas niin selkeästi, mitä se on! Toivon niin, että sen kanssa jatkettaisiin kisaamista, sillä tuosta kanista on ihan selkeästi vaikeaan ja vaikka eliittiin asti! Viikonloppuna Poksa sai toiseksi viimeisen klassauksen helposta suorasta ja toisena päivänä se klassautui keskivaikeaan mutkaan, upeaa!

8 kommenttia:

  1. Poksa on kyllä upea! Jotenkin se keskittyy niin hienosti, ei turhia säntäile, mutta silti tosi isot hypyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauska kani, innolla odotan kun sitä pääsee syksyllä käyttämään jalostuksessa! :)

      Poista
  2. Molemmat pojat hyppivät tosi kivasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, komeat pojat kiittävät kehuista :)

      Poista
  3. Juu molemmat hyppivät tosi hienosti! Ja Loki on söpö! :)Olisi kiva jos tekisit jonkun kanilan esittely videon? Ja ois nyös kiva jos tulisi ohjeet miten teet perus esteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tulen sen kyllä tekemään, kun kanila tuosta vain valmistuu, en kesken eräistä jaksa esitellä. :)

      Poista
  4. Oli kyllä ihania hypytettäviä nuo pojut, upeita! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset paljon sulle hyvästä ohjauksesta sunnuntaina! :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni