maanantai 16. toukokuuta 2016

Hyppykoulu alkaa!

Kaikissa kaneissa on jonkin tasoista estekanin ainesta. Oletko halunnut aina opettaa kanin esteille? Selvittää minkä tasoinen estekani omasi on?
Tänään aloitan kolme osaisen videosarjan, jossa näytän yhdessä Zedin kanssa, kuinka opettelemme esteille. Ensimmäisessä osassa aloitetaan valjaista, millaisia valjaita on hyvä käyttää estehypyssä ja kuinka ne laitetaan kanin päälle. Tämän jälkeen siirrytään ulos ja puetaan Zedin päälle ensimmäistä kertaa valjaat. 
Seuraavassa osassa puhun hieman esteistä, hypätään ensimmäiset loikat Zedin kanssa ja mukana tietysti selostus ja vinkkejä. Kolmannessa osassa olisi tarkoitus olla mukana Zedin ensimmäisissä kilpailuissa. Helsingin tautilanteen vuoksi voi kuitenkin olla, että vastaava toteutus täytyy tehdä esim. estetreeneissä. Nyt siis täytyy vain seurata tilannetta ja soveltaa sen mukaan.

Tällä viikolla tulee postausta Euran kisoista, joissa oltiin lauantaina isolla kaniporukalla. Saa nyt nähdä mitä seuraavaksi, tarkoitus olisi mennä pitämään näytöstä lauantaina Uuteenkaupunkiin. Toistaiseksi kuitenkin hiljaiseloa estekilpailuiden puolelta, sillä nyt minimoidaan riskejä, ettei tauti saisi mahdollisuutta levitä kilpailijoiden mukana. Toistaiseksi ja onneksi, lemmikkikanikuolemia ei ole ollut. Pitäkää silti kanit poissa pihalta ja tuoreiden äärestä Helsingin läheisyydessä.

Pian saadaan myös kanilan remonttipostausta, sillä tänään aloitetaan Sagan kanssa yhden nelikerroksisen kopin purku ja paikkojen kunnostus. Yksi uusi koppi ja neljä uutta aitausta siis tuloillaan!


Lavella's Löppeli hölö hölö Zed "Zed"




Lavella's Blackthorn City "Björn"





7 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni