sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Suunta maailmalle

Viikko enää ja pääsen nauttimaan viikon lomasta. Suunnitteilla on ottaa mahdollisimman rennosti, valokuvata, pupuilla, nähdä ihmisiä ja nukkua univelkoja pois. 
Tänään muuttivat Tico ja sen lapsista Sinai uusiin koteihin. Tico pääsi kotiin, josta jo ennestään löytyy yksi kanilan kasvattii. Sinai taas suuntasi Kalajoelle, eli reippaan matkan päähän synnyinkodistaan. Tulevalla viikolla tulevat muuttamaan myös Nala, Takla ja Simba. Koteja vailla on Toften poikueesta Slumber ja peruutuksen vuoksi yksivärinen naaras. Ticon poikueesta kaikki urokset etsivät koteja, vaikka kovin tekisi mieli edelleen jättää yksi kotiin. Lisää näistä myyntiasioista kotisivuilla.

Koska kello tikittää jälleen hurjaa vauhtia, mun on yritettävä tiivistää tämä postaus aika pieneksi paketiksi. Kuvailin kanilan uusia koppejakin, mutta en valitettavasti ehdi niitä nyt saamaan tähän postaukseen. Yritän ensiviikolla saada niistä erikseen postausta.
Tapahtumarikasta arkea on riittänyt jälleen. Yhtenä aamuna sain juosta pikkusysterin kaneja kiinni, kun ne olivat karanneet kopistaan ja tulleet tämän jälkeen ikkunan kautta ulos pihalle. Ensimmäinen kerta kun ne olivat tulleet ikkunasta ulos, mutta sinäänsä ei uusi juttu, että tulivat kopista ulos. Se kun on ollut rikki melkein kuukauden. Onneksi sisko otti opikseen ja kunnosti kopin viimein.
Ikävämpi tilanne sattui perjantaina, jolloin jouduin pyytämään perheenjäseniä hoitamaan kanit, sillä sovittujen menojen vuoksi olisin joutunut hoitamaan kanit kiireessä ja siitä en tykkää. Hoitajalla sattui pieni unohdus ja lauantai aamuna Vitani roikkui heinätelineestä ylösalaisin, sillä heinää ei oltu illalla sisätty. Nuo tykkäävät hyppiä jatkuvasti heinätelineen päälle syömään ja sen vuoksi se tulee aina olla täynä. Tämän todella pienen mokan takia nyt suurimpana pelkona on, että Vitani joudutaan lopettamaan. Tänään poikanen oli paremmassa kunnossa, mutta pelkään, että jalkoihin on tullut vaurioita, joita ei saada korjattua. Seuraan tilannetta nyt muutaman päivän ja sen jälkeen tulee päättää mikä on kanin parhaaksi. Täysin syvältä tilanne on siksi, että kyseinen poikanen on upea paketti luonteeltaan kuin ulkonäöllisestikkin, siksi myös jäämässä kotiin ja kasvatukseen. Nyt ei auta muu kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Eilen nappasin illasta kasvukuvat poikasista ja nämä ovat nyt viimeiset, missä kaikki poikaset esiintyvät. Lisäksi sain viimein editoitua poikasista videot, jokat viikon alussa tuli kuvattua. En tosiaan lähtenyt leikkimään poikasten hengellä, kun kissa ongelma ei ole vieläkään sivutettu. Siispä viritin ison aitauksen kanilan viereen, jossa on ollut kätevä ulkoiluttaa poikasia ja seurata niitä samalla.

Toften poikaset

Lavella's Seize the Day "Nala", naaras

 Lavella's Groundhog Day, naaras - Myydään!

 Lavella's The Dragon's Daughter "Vitani", naaras

 Lavella's Just Surf the Net "Simba", uros

 Lavella's Slumber Kingdom "Slumbe", uros - Myydään!

 Lavella's The Wtf Singalong "Kiara", naaras



Ticon poikaset

Lavella's A Million Suns "Eba", uros - Myydään!

 Lavella's The Nightmare Factory "Lione", uros - Myydään!

 Lavella's The Wise Man's Fear "Boltsi", uros - Myydään!

 Lavella's Tokyo Heist "Sinai", naaras

 Lavella's Innocent Darkness "Takla", naaras

 Lavella's Under the Never Sky "Lyna", naaras



Adan poikanen

Lavella's Tierra del Fuego "Varyan", naaras


12 kommenttia:

  1. Aivan upeet kropat Toften muksuilla!!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Jos kiinnostaa Sinain kuulumisia voi myös seurata mun blogista! Ekejakassu.blogspot.com
    Matka meni hyvin ja Sinailla kaikki hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ilmanmuuta seuraan tuolta kuulumisia!

      Poista
  3. Voi onpa siellä ollut taas vaiherikasta arkea totta tosiaan! Ja voi Vitani parka, toivottavasti hän toipuu ja tuosta selvittäisiin säikähdyksellä. Lapsoset ovat kasvaneet vauhdilla, ihania kuvia ja videotkin ovat niin kivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He, sellasta se tuppaa vähän olemaan! Kiitos paljon kommentista :)

      Poista
  4. Vautsi miten upea on tuo Groundhog Day!

    VastaaPoista
  5. Niin nättejä ja solakoita pupusia :3

    VastaaPoista
  6. Ihania noi kaikki kuvat! Ja kiva kun laitoit samalla videoita! :)

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni