keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kun on aika palata

Suomessa ollaan. Kotiin kanien ja perheen luokse palattu. Tai oikeastaan, enää en tiedä mikä se kodin määritelmä on. Viimeisten kuukausien aikana kun niitä koteja on tulltu kaksi lisää. Norjaan multa jäi paljon, omaisuutta kyllä, mutta myös jotain syvempää. Se tekee kai sen, että kotiutuminen taas Suomeen ei ole ollut niin yksinkertaista. Jotain puuttuu ja se jäi Norjaan. 
Viimeinen viikko meni todella nopeasti ja ennen kuin edes huomasin istuin jo koneessa. Omalla tavalla paluu on todella hyvä tai oikeastaan hyvin tarpeellinen. Niin kuin aiemmin taisin jo mainita, loppu vaiheessa alkoi mennä hieman lujaa. Kun elämään tulee liikaa tempoa silloin on paras ottaa ja hengähtää hetki.

Sunnuntai illalla lentokentällä muo oli kaveri vastassa. Hyppäsin hänen kyytiin ja käytiin hakemassa Freya astutuksesta. Sen jälkeen bussiin ja kotiin. Toivon niin paljon, että Freya olisi nyt kantavana, mutta jos ei ole, ei auta kuin etsiä toinen uros. Freyan kohdalla tosin kello tikittää, kun ikää kuitenkin alkaa neidillä jo olla. Pian päästään myös laittamaan aluille kolmet viimeiset tämän vuoden poikueet. Nämä poikueet tulee Tattikselle ja Dorikselle sekä Ravalle sijoituskotiin. Kotisivuille olenkin jo kaikista näistä poikuiesta päivitellyt infoa, eli sinne kurkkimaan jos kiinnostaa nämä poikueet.

Viimeiset kolme päivää olen hoitanut todella paljon perusasioita, pupuillut ja hieman relannut välissä. Kun ollut näin pitkää poissa, on vain niin ihanaa nähdä taas kanejani. Nuorten parissa mulla odottaa urakka, sillä niiden kanssa ei ole touhuttu niin paljon mitä normaalisti itse touhuaisin. Nyt jo muutaman päivän jälkeen tulokset ovat hyvät ja alkavat kenties jo muistaa kuka olen. Hieman huomaan kaneilla tietynlaista uhmakkuutta tai sitä, ettei totella perusasioiden kohdalla. Tosin eiköhän vähitelle järjesty saada taas kanilaan, kun tämä pääpomo palannut takaisin kuvioihin.
Wini vanhuksen kohdalla mulla on nyt edessä se, että milloin on aika ottaa puhelin käteen ja saattaa se viimeisella matkalle. En haluaisi päästää irti viimeisestä Natalien lapsesta, mutta pakko se vain nyt on. Positiivisempia asioita on se, että Eba pääsi tänään muuttamaan uuteen otiin ja oman perheen pariin. Tänään sitä tuli hypyteltyä ja jummijammi toivon, että uusi omistaja innostuu kilpailemaan vielä hänen kanssa! Muita kaneja olisi tarkoitus treenailla myös ja ottaa vaikka videoita samalla. Kanilasta kun löytyy nyt todella hurja määrä hienoja nuoria!

Viikonloppuna on jälleen joka vuotiset Lemmikkimessut, missä käyty kanien kanssa jo vuodesta 2008. Tänä vuonna kanit eivät lähde kuitenkaan mukaan, kaikki ihan turvallisuus syistä. RVHD2 virus kun ei tule lähtemään pk-seudulta, kenties tulee vain saamaan lisää viruskavereita taas keväällä. Palkintovastaavana kuitenkin palkinnot tulee toimittaa ja ne menevät hyvin kätevästi kun jo perjantaina menossa Helsinkiin. Ihana nähdä pitkästä aikaa ystäviä, mutta lauantaina odottaa myös animaatiopuolen kurssi. Sunnuntaina tulen vierailemaan messuilla, samalla hoidan parit yhdistys asiat ja lopuksi pääsen yhden kisaajan kyydissä kotiin. Mukava viikonloppu siis odotettavissa!










1 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni