sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Zaidan poikaset & 40 kuvaa

Tämä poikue oli kevään suurin. Poikueeseen syntyi yhdeksän poikasta, joista yksi oli syntymän jälkeen kylmettyneenä pesän ulkopuolella. Onneksi kaikki loput kahdeksan selvisivät kriittisimmästä ensimmäisestä viikosta ja ovatkin sen jälkeen kasvaneet mallikkaasti. He ovat näyttäneet niin pienen ajan sisällä, kuinka omia persooniaan jokainen heistä on! Valinnan vaikeutta on ollut jälleen, kun pitänyt päättää se ketä heistä jätän kotiin kasvamaan ja kasvatukseen. Loppujen lopuksi päätös oli saman tapainen mitä aiemminkin, kotiin jää kaksi poikasta, joilta tietyt piirteet näkyvät vahviten. Näiden kahden kotiin jäävän poikasten lisäksi pyrin löytämään vielä yhdelle urokselle sijoituskodin (mahdollista) yhtä poikuetta vasten.

Ensi viikolla Zaidan poikaset tulevat luovutusikään ja vähitellen ei kotiin jäävät poikaset alkavat suunnata maailmalle. Yhtä poikasta lukuunottamatta, tämän poikueen poikaset tulevat muuttamaan ihan lähettyville, lemmikeiksi ja estekaneiksi. On ollut ilo havaita, miten moni on ollut kiinnostunut näistä belgianjänisristeytyksistä. Ja onhan nämä valloittavia, todella monipuolisia ja luonnerikkaita kaneja!

Kuluneella viikolla lähdin kuvaamaan viimeisiä kasvukuvia koko poikueesta. Kuvasin poikaset kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla satoi aavistuksen vettä, eikä aurongon kanssa yhteistyö oikein pelittänyt. Toisella kerralla sää ja valo olivat täydelliset, mutta suurin osa poikasista ei malttanut pysyä kuvattavina pöydällä. Näin ollen päädyin siihen, että julkaisen molemmilta kuvauskerroilta kuvia.

Alla viisi kuvaa ja pieni teksti jokaisesta poikasesta.

Lavella's Vertikos

"Vertti" on kaunis luonnonpunainen uros, varustettuna jo harvenemaan alkaneella Mm-harjaksella. Jos poikueesta pitäisi osoittaa se rauhallisin, osoittaisin tätä poikasta. Kiltti, reipas ja lempeä poju!




Lavella's Sugot

Sugot on ollut pienestä asti se eka. Hän on aina ensimmäisenä tekemässä kaikkea mahdollista ja se kertookin poikasen olevan äärettömän spontaani ja omatoiminen. Hyvin sosiaalinen ja seurassani viihtyvä, vaikka sylissä olemisesta hän ei pidä ollenkaan. Sugot on yksi niistä, joka jää kotiin kasvamaan.




Lavella's Narym

"Naru" eli pikku sirkka. Tämä on se poikanen, joka ei koskaan kuvissa poseeraa ryhdikkäästi. Hän on kuitenkin se, joka tykkää touhuta ja tehdä. Naru on aina ensimmäisten joukossa vastassa ovella ja on mielellään mukana kaikessa mitä tehdään.




Lavella's Ust' Chaya

Ust' Chaya oli pienenä poikueen suurin ja käytin hänestä myös pitkään nimeä "Mambo". Jos voisin jättää kolmannen naaraan, jättäisin tämän poikasen kotiin. Tai jos kasvattaisin ulkonäön mukaan kaneja, jättäisin hänet. Ust' Chaya on koko poikueen ryhdikkäin ja kaunein poikanen. Hän on rauhallisimmasta ja maltillisimmasta päästä, eli todella hyvän oloinen lemmikkikaniksi!




Lavella's Volodino

Volodino on erottunut poikueesta aina parhaiten värinsä puolesta "se kaikkein valkein". Tämä uros on sosiaalinen, ryhdikäs ja aina vastassa kopin ovella. Hyvän luonteen lisäksi hän omaa todella hienon ja pitkän kroopan. Volodino tulee sopimaan mitä parhaiten esteristeytyskasvatusta varten muuttaessaan Ruotsiin.




Lavella's Inkino

Inkinolla on ollut tähän asti poikueen tuuhein Mm-harjas. Hän on ulkonäöltään persoonallinen, olemukseltaan ryhdikäs ja väritykseltään kunis. Hän on todella rohkea ja päättäväinen, mutta älyttömän kiltti. Tässä naaraassa on sopivasti kaikkia hyviä piirteitä!




Lavella's Togur

Togur on se poikanen, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Hän vain hyppii, pomppii ja liikkuu koko ajan. Oikea levoton sielu, jonka pitää vain tehdä ja touhuta koko ajan jotain. Minulle tulee tästä naaraasta mieleen todella paljon poikasten isä Poksa. Mielenkiinnon vuoksi Togur on toinen, joka jää kotiin kasvamaan.




Lavella's Kindal

Kindal, joka on kaapannut minun ja varmasti monen muunkin sydämmen! Tämä on se uros, jonka haluaisin sijoittaa. Löytää sellaisen kodin, josta hän saisi ikioman rakastavan kodin, mutta olisi myös mahdollisuus lainata häntä yhtä poikuetta varten. Ulkonäöllisesti todella minun mieleeni, kevyt, mutta ryhdikäs kroppa. Luonteeltaan sopivan hillitty, mutta eloisa. Oikea herrasmies!



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni