sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Pian ensimmäinen kuukausi takana!

Kuvasin eilen ensimmäistä kertaa poikasia niin, että he saivat olla talon portailla vapaana. Virtaa ja seikkailun halua heiltä tuntuu löytyvän niin hurjasti. Portaita kiipeiltiin ylös ja alas. Kukaan heistä ei tuntunut arastavan lainkaan uutta ja vierasta ympäristöä, vaan se otettiin heti kerralla haltuun. Lopuksi kun lähestyin poikasta, ottaakseni kiinni, nämä osasivat hienosti tulla luokseni. Vaikuttaisi siltä, että he ovat kasvamassa hyvin oikeaan suuntaan!
Teresan poikasista on tullut joitain kyselyitä, mutta edelleen jos olet kiinnostunut tämän poikueen naaras poikasesta, olkaa mahdollisimman pian yhteydessä minuun. Ensi viikolla poikasilla alkaa olla sen verran ikää, että heitä voi tulla kiinnostuneet katsomaan. Silloin samalla lähdetään jo hieman katsomaan mikä heistä voisi sopia mihinkin kotiin.  Koitetaan ajoittaa vierailut seuraavan kahden-kolmen viikon sisälle ja sen jälkeen alkaakin jo luovutus lähestyä. Pelottavan nopeaa vauhtia aika pyyhältää!

Ensi viikolla on odotettavissa syntyväksi pitkään odotettu Milanin ja Lokin poikue. Toivotaan kaiken menevän hyvin ja poikasi syntyvän sopivan hyvä määrä! 

Mikä tämän hetkisistä poikasista on sinun lempparisi? Heille muuten tarvitsisi lempinimiä, ideoita?

Tattiksen poikanen

Lavella's Red Kangaroo, naaras




Teresan poikaset

Lavella's The Tower of Terror, naaras



Lavella's The Ninja-Poké Showdown, uros



Lavella's The Legend of Dratini, naaras



Lavella's The Volcanic Panic, naaras



12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Mulle tuli tuosta ekan nimestä mieleen Kenkku. En usko, että se olis mikään virallinen nimi, mutta joku tuollainen vaan mieleen tuli. :)

    VastaaPoista
  2. Milloin olisi ”Kuutan” ja ”Lennarin” poikue syntymässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Kuuta on kantavana, hän on todennäköisesti vasta viimeisillä astutuksilla tullut kantavaksi. Kenties helmikuussa?

      Poista
  3. Hei! Milloin olisi Kuutan ja Lennarin poikue syntymässä?

    VastaaPoista
  4. Mun silmään tuo red Kangaroo on kaikista sievin ja se voisi olla esim Rilla tai Roo, Terror voisi olla joko vaan Terror (mielestäni hieno :D) taikka sitten Towa, Ninja voisi olla Samurai tai Kunai, Dratini vois olla joko vain Dratini taikka sitten Dahlia, Darrakin vois olla aika läppä :D Volcanic voisi olla Pan ^^ näin siis nimiä ehottaen :)

    VastaaPoista
  5. Ensimmäiselle sopisi mielestäni Ruu (nalle puhista tottakai!), Terror on myös hyvä tai sitten vähän tyttömäisempi versio siitä eli Tera, Dratini on myös itsessään hyvä tai sitten Draama, Volcanic voisi olla Volga :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, olen miettinyt vähän samoja/samantapaisia :)

      Poista
  6. Mun mielestä ensimmäiselle Redi, tokalle Toove, kolmannelle Nini, neljännelle Lego ja viidennelle Volckari. Muuten onko sulla mitään vinkkejä mun hermeliini uroksen sosiaalistamiseen?🐰

    Perla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! :)
      Nämä ovat niin tapauskohtaisia ja riippuu myös siitä minkä ikäinen kani on. Esimerkiksi murrosikä/kasvupyrähdyksen aikaan kani voi etääntyä hieman ihmisestä, mutta sen jälkeen olla taas todella sosiaalinen. Lähtökohta on kuitekin se, että halu luoda ihmiskontaktia tulee lähteä kanista. Perjaatteessa kania voi myös herkuilla opettaa olemaan luona, mutta minusta parasta on jos kani tulee ja haluaa olla ihan omasta halustaan sosiaalinen. Eikä sillä perjaatteella, että se kerjää herkkuja.
      Kani kannattaa aina valita niin, että se vastaa mahdollisimman paljon sitä hakemaa. Perusteellinen pohjatyö oston yhteydessä ja kaniin etukäteen tutustuminen, takaa yleinsä sen, että omistaja löytää oikean kanin ja vastaavasti kani oikean omistajan.

      Poista
  7. Ekalle ja kolmannelle Rusty ja Tikru. Tokalle Lutuna, on vaan niin söpö, kuten nuo kaikki muutkin. Ja kahdelle viimeiselle Doris ja Dona/ Donna. Onkohan nimet jo annettu.

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni