keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Poikaset esittelyssä!

Tässä he nyt ovat; Tattiksen poikanen ja Teresan poikaset! Tällä viikolla he tulivat viikon ikään. Tattiksen poikanen oli nyt illalla avannut silmänsä ja lähipäivinä myös Teresan poikaset availevat silmiään. Näiden kahden poikueen yhteiselo samassa pesässä, kahden emän hoitamana on toiminut todella hyvin. Maidon saannista ei ainakaan ole pulaa!

Tänään otin poikaset ensimmäistä kertaa kuvattavaksi ja tarkastelin heitä hieman paremmin. Kovin naarasvoittoisesti mennään, sillä Teresalta löytyy vain yksi uros ja loput kolme ovat naaraita. Lisäksi Tattiksen ainokainen on myöskin naaras. 
Lisäksi Teresan poikue paljasti mitä iloisimman yllätyksen Jaqusta, tuo minun belgianjänisurokseni kantaa mustaa tania! Teresan ja Jaqun yhdistelmästä suvun perusteella olisi pitänyt tulla pelkkää luonnonpunaista, mutta koska suvussa onkin mustaa tania, saimmekin luonnonpunaisen lisäksi mustaa otteria/tania!

Vielä syksyllä Teresan poikueesta löytyi useampi kiinnostunut, mutta koska poikasten syntymän kanssa kesti ja yhden kiinnostuneen ostajan suunnitelmat menivät uusiksi, kyseisestä poikueesta yksi tai kaksi naaras poikasta voisi olla koteja vailla. Kanilan kotisivuilla on hieman lisää tietoa poikueesta ja vanhemmista. Jos olet kiinnostunut, ota ihmeessä yhteyttä. Poikaset kasvavat vauhdilla ja pian he ovat jo sen ikäisiä, että kiinnostuneet pääsevät heitä katsomaan luoksemme!

Tattiksen poikanen

punavahvisteinen luonnonharmaa, naaras




Teresan poikaset

musta otter, naaras & luonnonpunainen viittakuvio, uros

musta otter viittakuvio naaraat



2 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni