tiistai 20. helmikuuta 2018

Pupulasten aamurallia

Ompa kiva päästä julkaisemaan kunnon kuvat poikasista ja paremmin kuulumisin! Lomaviikko oli ihana, ystävien kanssa lämmössä. Pienimuotinen järkytys tämä kylmyys, mutta ei auta muu kuin pukea kunnolla päälle ja painella pakkasessa. 

Eilen oli niin kiva touhuilla kanien kanssa. Otin tietysti poikaset heti aamupalan jälkeen ulos yksitellen, niin että sain hengailla jokaisen kanssa kaksin. Poikaset olivat ensimmäistä kertaa täysin vapaana ja kaikki meni täysin mallikkaasti. Jokainen heistä pysyi nätisti lähelläni ja luoksetulo oli sujuvaa. Sain samalla napattua suloisia edestäpäin juoksukuvia. 

Ulkoilunyhteydessä varmistelin pohdintojani poikasten suhteen. Poikueen ainoan uroksen olisi tarkoitus päästä kotiin, jossa ei ole muita kaneja. Pidän tästä uroksesta todella paljon, hänen asenteensa on niin lungi ja positiivinen!
Naaraiden kanssa on vielä hieman pähkäilyä, tai oikeastaan luulin jo hetken tietäväni kotiin jäävän, mutta nyt en tiedäkkään. Terror ja Dratini pistävät kovilla menemään, kummatkin vaikuttaisivat hyvin mukavilta juuri estehyppyä ajatellen. Myisin mieleläni toisen heistä estehypystä kiinnostuneeseen kotiin ihan tänne Suomeen, mutta toistaiseksi ei ole tullut sopivaa kotia vastaan. Toivotaan sen oikean kodin vielä löytyvän, oli se sitten lähellä tai vähän kauempana.
Pitkään olen ollut myös sujut Volcanicin luonteen kanssa. Hän on poikueesta sellainen persoona, joka on varsin hyvä kotipupuksi. Tietysti hänen kanssaan voi pienimuotoista estehyppyä lähteä harrastamaan, mutta hänelle haen nyt ensisijaisesti ihan sitä lemmikkikotia.

Milanin poikaset vipeltävät jo isompien kanien joukossa. Pienin on kirinyt kasvussa todella hyvin, eikä kokoeroa enää huomaa. Eilen varmistui myös se, että toinen naaraista tulee muuttamaan Ruotsiin. Näin ollen en tule toistaiseksi etsimään enempää koteja tämän poikueen poikasille.

Mulla on tällä hetkellä aivan tolkuton määrä kanikuvia laitettavana ja tietysti lisää kuulumisa odottamassa. Saadaan siispä tällä viikolla vielä lisää postausta tänne blogiin!

Teresan poikaset


Lavella's Ninja-Poké Showdown, uros


 Lavella's The Tower of Terror, naaras


 Lavella's The Legend of Dratini, naaras


 Lavella's The Volcanic Panic, naaras




Tatiksen poikanen

Lavella's Red Kangaroo, naaras




Milanin poikaset

ruskeasoopeli white, uros


ruskeasoopeli white viittakuvio, naaras


luonnonkeltainen viittakuvio, naaras


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni