lauantai 9. maaliskuuta 2019

Unenomainen hetki

Tässä tulee vielä toinen kuvasarja Sugotista ja Togurista. Ennen ensilumen saapumista kävimme ulkoilemassa vielä isolla ja avaralla pellolla. Aurinko oli laskemassa, hetki oli hyvin rauhallinen. Ilmassa oli pientä haikeutta. Syksy oli aivan lopuillaan, ja ilmasta saatoi aistia pian saapuvan talven. Tästä päivästä ei kulunut kauaa, niin saatiin ensi lumi ja sen jälkeen hyvin runsaat lumisateet. Pelloille ei enää päästy muutamaan kuukauteen, lumi ei kantanut meistä ketään. Nyt talvi alkaa olla kuitenkin selätetty. Ilmassa on kevät ja pian pellot ovat taas avoinna meille!

Pieni päivitys myös kevään viimeisistä poikasista. Viikko sitten Sugot synnytti hyvin odotetun poikueen, mutta valitettavasti menetimme koko poikueen jo heti syntymän jälkeen. Nyt yritämme uudestaan ja toivomme parempaa onnea seuraavaan kertaan. Sugotilla on kaikki hyvin, vaikka hieman ihmeissään missä hänen poikasensa ovat.
Vastapainoksi Kaura synnytti eilen seitsemän hyvinvoivaa poikasta. Tämä on kanilan ensimmäinen belgianjänispoikue ja hyvin odotettu sellainen. Toivotaan että kaikki poikaset pysyvät pesässä ja kylmä ei pääse heidän luokseen. Tämä ensimmäinen viikko on se kriittisin.

Kuulemme varmasti pian taas uudestaan!

Lavella's Togur













Lavella's Sugot 








0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni