perjantai 3. toukokuuta 2019

Jänön näköä

Tänään belgianjänislapset ovat tulleet 8 viikonikään ja nyt tulee ainakin toistaiseksi viimeiset kuvat heistä. Kasvaa he saavat vielä kotona sen pari viikkoa, ennen kuin alkaa poikasilla vähitellen suunta maailmalle.  
Ennen vappua otin kaikki jänöt trampoliinin päälle kuvattavaksi. Varsin tylsä kuvauspaikka ainakin jänöttien mielestä, mutta hyvä ja selkeä koko poikueen valokuvaamiseen. Aina kun poikueessa on saman värisiä, sitä miettii kuinka heidät oppii tunnistamaan. Paras tapa on tietysti laittaa merkit korviin esimerkiksi elintarvike värillä. Harrastin tätä joskus alkuaikoina, mutta sittemmin myös laiskuuttaan jättänyt merkkaamisen pois. Poikaset oppii lopulta yllättävän äkkiä tunnistamaan kun on pakko katsoa kuka on kukakin, helpotusta tunnistamiseen tuo myös se kun luonteet alkavat tulla esille. Voisinkin seuraavaksi kertoa hieman muutamalla sanalla jokaisesta tämän poikueen poikasesta.

Bungoma on yksi poikueen punaisista uroksista. Hän on rakenteeltaan hieman raskaampi, mutta todella hyvä poseeraaja ja mieletön linssilude! Luonteeltaan seurallinen, mutta vaatii hieman aikaa aina uuden edessä.
Migori on toinen punaisista uroksista. Veljeään selvästi sirompi ja pidempi kuonoinen kaveri. Kun lähtee esiintymään, esiintyy ja poseeraa hyvin nätisti. Luonteeltaan tämä poju on varma ja rohkea, aina yksi niistä joka on ensimmäisenä paikalla. 
Eldoret on poikueen ainoa uros musta tan. Rakenteeltaan ja väriltään ihan ehdoton suosikkini. Eldoret poseeraa ja esiintyy jo nyt todella hienosti. Lisää kasvua ja hän on yksi jonka näyttelytuloksia tulen varmasti odottamaan. Luonteeltaan Eldoret on hyvin samantapainen mitä Jaqu. Rohkea ja utelias, hyvin ylväs ja edustava. Yllättävät asiat eivät ole kuitenkaan hänen juttunsa ja ne saavat tämän jänön hetkessä valppaaksi.  
Kinamba on poikueen yksi naaraista ja väriltään musta tan. Tämä neiti on väriltään kaikista mustin, jolla tannari kuviointi menee nätisti ympäri kania. Kinamba esiintyy todella kivasti, pönöttää paikallaan poseeraten ja välillä vaihtaa toista puolta näytille. Kinamba on luonteeltaan hyvin naarasjänismäinen jo nyt, hän tuo esille hyvin selvästi jos jokin ärsyttää. Tyypillisin on asettaa ärsyyntynein jänisilme päälle, kun asiat ei mene jänön mielen mukaan.
Nairobi on poikueen toinen naaras ja väriltään musta tan. Väriltään hyvin punavahvisteinen, jonka toivon lähtevän kun vauvakarva vaihtuu pois. Kaikin puolin ulkonäöllisesti omaa silmääni miellyttävä belgianjänis. Luonteeltaan poikueen varmin ja rohkein. Nairobi on myös ihmisläheisin ja seurallisin tästä poikueesta.

Kauran poikaset

Lavella's Bungoma, uros





Lavella's Migori, uros



Lavella's Eldoret, uros

Lavella's Kinamba, naaras



Lavella's Nairobi, naaras


Nairobi, Eldoret, Bungoma, Kinamba & Migori

Linssilude Bungoma

Tästä ja alemmasta kuvasta näkee tannareiden värierot. Eldoret ja Nairobi, alemmassa Kinamba ja Nairobi.



Kinamba, Eldoret, Migori & Nairobi

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni