keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lähes luovutus valmiit poikaset

Pian poikaset tulevat 9 viikon ikään. Ensi viikolla kaikki kanilan asukkaat saavat rokotukset RHD1&2 virusta vastaan. Kaikille muille kaneille tämä on uusinta rokotus, kun tammikuun lopussa suurimmalta osalta suoja vanhenee. Poikaset saavat ensimmäisen rokotuksen ja sen jälkeen he ovat valmiita maailmalle. Koen poikasten rokottamisen tärkeänä asiana, ja pyrin siihen että poikaset rokotetaan ennen luovutusta, jos vain se on mahdollista. Tämä tietysti helpottaa uutta kotia, kun ei tarvitse heti ekana lähteä poikasta rokottamaan, mutta ennen kaikkea poikasten rokottaminen antaa itselleni kasvattajana mielenrauhan. 

Seuraava suurempi koitos on kun poikaset muuttavat uusiin koteihin. Laitoin tänään kaikille poikasen varanneille sähköpostia päivistä jotka olen kotosalla ja sopivat omien menojeni puolesta luovutukseen. Työt uudessa työpaikassa ovat lähteneet vauhdikkaasti liikkeelle, paljon uutta ja sitä rataa. Olen hyvin iloinen tästä paikasta, vaikka se nyt hetkellisesti tietää varsinkin joulun ajaksi vähemmän aikaa kanien kanssa. Sinäänsä jopa ihan kiva puurtaa tämä harmain ja pimein aika. Keväällä valon tullessa sitten pitää taas vähän vapaata ja siinä ohessa pupuilee.

Alla uusimmat kasvukuvat poikasista. Pähkäilin koko aamun että miten kuvien ottamien tulee onnistumaan, kun ulkona on niin harmaata ja pimeää. Onneksi pihalta löytyy vanha trampoliini ja se on sijoitettu varsin avaralle paikalle, eli se vähäinen valo osuu siihen melko hyvin.
Poikasilla oli tietysti hurjan jännää ja ihmeellistä olla taas uudessa kuvauspaikassa. Reippaita lapsukaisia!

Modigin poikaset

Lavella's Geocentric, uros


Lavella's Heliocentric, naaras


Lavella's Solar System, naaras




Sincon poikaset

Lavella's Get Back Gorgeous, naaras


Lavella's Touch of Silver, naaras


Lavella's No Yellow Gigs, naaras


Lavella's Curl Control, uros



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni