maanantai 2. maaliskuuta 2020

Belgianjänispoikaset kasvaa

Belgianjänispoikaset ovat jo viiden viikon ikäisiä. He ovat vartuneet paljon sitten viime kasvukuvien! Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireiset ja harmillisesti nille muutamille vapaapäiville ei ole osunut parhaimpia valokuvaussäitä. Tänään vihdoin tärppäsi, lähemmäs viisi astetta ja aurinkoista. Kävimme poikasten kanssa tutulla valokuvauspöydällä ja he saivat näyttää poseeraustaitojaan. Lupailin heille vähän että seuraavalla kerralla he pääsevät trampoliinin päälle rallittelemaan, samalla kun nappaan heistä kuvia. Uskon että tämä on poikasten mieleen.

Nimet heille julkaisen ensi viikolla, siiheksi olen toivottavasti tehnyt päätöksen minkä nimen kukin saa. Lisäksi näyttäisi siltä että yksi poikasista voisi olla kotia vailla. Jos aiempaa kokemusta ei belgianjäniksistä ole, mutta kiinnostusta löytyy voi jänön ottaa myös kokeiluun esimerkiksi kesän yli. Siinä ajassa varmasti näkee onko belgianjänis se oma juttu vai ei. Näillä poikasilla on hurjan sosiaaliset luonteet; hörräävät jaloissa ja aina käden lähestyessä vaaditaan otsarapsutuksia. Mainioita tapauksia! 

Onneksi yhteistä aikaa heidän kanssaan on vielä useampi viikko jäljellä. Huhtikuun alussa poikaset saavat rhd rokotuksen, jonka jälkeen uusiin koteihin lähtevät voi päästää turvallisin mielin maailmalle.

Soniacin poikaset

"Yara" musta tan, naaras


musta tan, uros


musta tan, uros



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni