sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Pikku hupsikset esittelyssä

Viikko jälleen vierähtänyt edellisistä kuulumisista. Suuntasimme aamulla poikasten kanssa talon portaille, jossa he saivat tutustua uuteen paikkaan ja nappasin tietysti samalla tämän viikon kasvukuvat heistä. Osa poikasista onkin oppinut jo hyppäämään tasojen päälle kanilassa. Talon portaita mentiin kevyesti ylös ja alan, tietysti iloloikkien kera. Tiran poikaset asuvatkin kolmikerroksisessa kopissa, josta nyt vain keskikerros ja yläkerta käytössä. Kun kaikki poikaset osaavat mennä ylimpään kerrokseen ja sieltä alas, annan heille myös alimman kerroksen käyttöön. Modig ja poikaset asuvat lattiantasossa olevassa "karsinassa", eli sitä laajentelen tarvittaessa aitauksella kanilan puolelle. Tetriksen hupspoikaset pääsevät muuttamaan myös kerroskoppiin, kun vain ikää heille tulee riittävästi. Ensimmäisille viikoille tuo yksikerroksinen on varsin hyvä, ei tule tilanteita että poikanen olisi kerroksessa josta ei pääse pois. Ylipäätään pienten pupujen kanssa on hyvä alottaa pienestä ja siitä sitten vähitellen laajennella kasvunmyötä isommalle alueelle.

Muuten kaikki poikaset voivat oikein hyvin. Tuoreita olen alkanut vähitellen tarjoamaan mm. porkkana ja omena on tullut pienissä määrin tutuksi. Keittiössä odottaa jo seuraavat uudet tuttavuudet maistelua; rucola, persilja ja ruusukaalit. Niitä sitten ensi viikolla tarjolle.

Tähän postaukseen pääsin julkaisemaan myös Tetriksen poikasista ensimmäiset kasvukuvat. He vielä majailevat suurimman osan ajasta pesässä, mutta pieniä seikkailuita on jo lähdetty kopin puolelle tekemään. Mielettömän kauniin värisiä poikasia, ja kun vanhemmat ovat kuitenkin musta x musta otter. Odotan jo innolla sitä kun pääsee näkemään minkä luonteisia heistä varttuu, voisin uskoa että varsin sporttisia ja aktiivisia kavereita!

Kyselyitä poikasista voi jättää vielä, varsinkin Tetriksen poikueessa on useampi paikka vapaana alustaville varauksille. Ensi viikolla ensimmäiset kiinnostuneet ovatkin jo tulossa katsomaan poikasia. Lokakuussa jatkuu, ja meinasinkin että koko lokakuun otan vierailijoita vastaan tutustumaan poikasiin. Lokakuun lopussa/marraskuun alussa voikin sitten keskittyä täysillä siihen kuka poikanen muuttaa mihinkin kotiin. Ja ylipäätään mitä poikasia sitä itselleen jättää! Hui tulee vaikea valinta!

Kysytäämpä tähän loppuun vielä, kuka poikasista on kuvissa oma suosikkisi?


Tiran poikaset

keltamusta japanilainen, uros

ruskeasoopeli white valkokorva, uros

ruskeasoopeli white, naaras

musta otter valkokorva, naaras

ruskea otter valkokorva, naaras


Modigin poikaset

ruskeasiamsoopeli japanilainen viittakuvio, uros

keltamusta japanilainen, uros

madagaskar viittakuvio, uros

musta viittakuvio, naaras

musta, naaras



Tetriksen poikaset


ruskeasoopeli, uros
sininen otter, uros
sinisoopeli white, uros
sininen otter, naaras
madagaskar, naaras
musta otter, naaras



2 kommenttia:

  1. Niin monta ihanaa pörröistä pitkäkorvaa, ihan mahdotonta valita yhtä suosikkia!

    VastaaPoista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni