tiistai 19. tammikuuta 2021

Lumen peittämä maailma

Hassua, ensin tuntuu että talvi ei tule millään ja sitten sataa kahdessa päivässä koko talven lumet maahan. Nyt on paljon lunta! Kyllä tuo valkea maa virkistää hurjasti, ja kunnon lumimaisemat. Viikonloppuna kävin kaikkien kanien kanssa ulkona yksitellen ja otin heistä uudet kuvat. Oli todella ihana pitkästä aikaa kuvata kaneja hyvässä säässä, ja nyt riittää julkaistavaa hetkeksi. Pakko myöntää että viimeiseen vuoteen ei ole ollut enää kovin suurta intoa valokuvata. Nykyinen kamera on palvellut hyvin, mutta vähitellen siihen on kovan käytön myötä tullut useampaa pikku vikaa. Eilen toteutin pitkän haaveeni ja ostin uuden kameran! Hyvällä tuurilla uusi kamera saapuu jo tällä viikolla ja pääsen sitä testailemaan. Esittelyä kamerasta seuraa varmasti tänne blogiin. En malta odottaa!

Valitettavasti joudun jakamaan iloisten uutisten ja kanikuvien lisäksi murkeellisempia kuulumisia. Gia mummelin mahassa on kasvain. Hänen vointiaan seuraan päivittäin, ja onneksi hän on edelleen hyvin virkeä. Tänä vuonna hän täyttäisi jo 8 vuotta, mutta valitettavasti en usko että Gia on enää kovinkaan kauaa kanssamme. Niin kuin kuvista alta huomaa, energiaa hänellä onneksi vielä riittää. Elämme päivä kerrallaan, hän saa pupeltaa kavereittensa Milanin, Tatin ja Sentin kanssa niin pitkää kun kipuja ei ole. 
Tuntuu hirvittävän pahalta, ihan vasta Efy mummelille jouduttiin sanomaan hyvästit ja nyt sitten Gialle. En muistaakseni avannut Efyn tilannetta sen enempää tänne, kuin että hänellä epäiltiin alussa virtsatietulehdusta. Vointi ei hänellä parantunut ja teimme Efyn kanssa viimeisen reissun eläinlääkärille ennen joulua. Hyvästien jälkeen lääkäri avasi Efyn ja virtsateistä löytyi kasvain. Niin kovin surullista, mutta valitettavasti tämä on osa lemmikkien kanssa elämistä. Pitää muistaa nauttia jokaisesta hetkestä heidän kanssaan.

Lavella's Star Gianfar "Gia"







Lavella's Snowpoint Town "Tatti"






Lavella's Xanthe "Sentti"









Lavella's S Ch Lost Wind "Milan"









Lavella's Veuve Clicqout "Maril"






Lavella's The Dragons Dauhgter "Vitani"







0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni