keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Yllätys yllätys!

Hupsankeikkaa pääsi käymään ja näin meillä varttuu ei niin suunnitellut hupspoikaset, eikä vain yhtä vaan peräti kaksi poikuetta. Noin kuukausi takaperin oli Jeppe päässyt yhteen ja Marilin ja Vitanin kanssa. Heistä Maril oli tullut kantavaksi ja synnytti poikasia, joista neljä varttuu parhaillaan kanilassa. Kerrassaan merkillistä oli, että hieman vastaava vahinko kävin myös Fridan ja Jaqun kanssa. Käännän selkäni etsiäkseni kolontäyttö välineitä, ja yhdellä astumisella vahinkopoikaset. Fridalla myös kasvaa neljän poikasen hupspoikue. 

Vahinkoja sattuu, eikä sille voi mitään. Fridan poikueen kohdalla oli selvä että he saavat jäädä tuohon kasvamaan. Olinhan koko viime vuoden suunnitellut Fridalle vielä poikuetta, mutta viime hetkellä peräännyin. Myöhemmin harmitti, sillä juuri tuo sukulinja päättyisi. Yhdistelmänä hyvin taitava esteristeytys ja komea belgianjänis ei ole ollenkaan hassumpi, varsinkin kun Jaqu ja Frida ovat molemmat minulle erityisellä tavalla hyvin tärkeitä. Ei sillä, kaikki kanilan asukkaat ovat erityisiä ja tärkeitä, mutta on kaneja ja sitten on kaneja. Jään innolla seuraamaan millaisia heistä varttuu ja voi olla että yksi tuolta tulee kotiin ihan jäämään.
Marilin poikueen kohdalla jouduin miettimään hieman enemmän mitä tekisin. Yhdistelmässä ei ole sinäänsä mitään vikaa, mutta kahden viittakuvioisen kanin yhdistämistä ei katsota kovinkaan hyvällä. Oli sitten vahinko tai ei. Tämä johtuu siitä, että jos suvussa on paljon viittakuvo x viittakuvo rasitusta, on tietyn värisillä, eli tietyn geenisillä poikasilla riskisairastua hyvin ikävään suolistosairauteen nimeltä megacolon. Onneksi harvemmin ensimmäisen polven rasituksessa sen ihmeempiä tulee. Kuitenkin varuiksi koin parhaaksi että geneettisesti niin sanotut tuplageeniset poikaset lopetettiin jo heti heidän synnyttyään. Näin ei ole riskiä että poikueessa olisi tuplageenisiä, saati että ne päätyisivät jalostuskäyttöön. Tietysti olen varautunut vastaamaan kysymyksiin, sillä niitä varmasti tulee ja hyvä niin, mielelläni avaan asiaa olenhan tätä megacolon asiaa takavuosina ihan tutkinut.

Kummassakin poikueessa on kolme urosta ja yksi naaras. Yhtä-kahta poikasta lukuun ottamatta, kaikki tulevat etsimään itelleen koteja. Molemmat poikueet ovat hyvin estepainotteisia poikueita vanhempien puolesta, eli esteille sopivia poikasia tulee poikueista varmasti löytymään. Estekanit ovat myös siitä mukavia, että jos hakee rohkeaa ja sosiaalista kania, nämä sopivat myös ihan koti koti kaneiksi. 
Tulen vielä myöhemmin kirjoittamana heistä ja vanhemmista kotisivuille, mutta jo nyt voi sähköpostitse olla yhteydessä. Täytän alustavia varauspaikkoja poikasiin sitä mukaan kun hyviä kyselyitä tulee. 

Marilin poikaset

keltamusta japanilainen viittakuvio, naaras
keltamusta japanilainen viittakuvio, uros
madagaskar viittakuvo, uros
madagaskar otter viittakuvo, uros



Fridan poikaset

luonnonpunainen viittakuvo, naaras
luonnonpunainen, uros
musta tan/otter viittakuvo, uros
punavahvisteinen luonnonharmaa viittakuvio, uros



2 kommenttia:

  1. En kestä miten söpöjä! Kirjoituksesta kyllä huomaa että olet ammattilainen kanien kanssa etkä mikä tahansa maallikko, tsemppiä pikkusten kanssa, menoa teillä varmasti riittää!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He kyllä ovat tuossa iässä ja tietysti myöhemminkin niin kovin suloisia <3
      Kiitos paljon kommentistasi!

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni