lauantai 25. joulukuuta 2021

Kanilan joulu 2021

Ihanaa joulua kaikille! Minulla olisi vielä yksi joululahja, jo perinteeksi muodostunut kanilan jouluvideo. Tällä kertaa syntyi taas vähän uusilla ja erilaisilla ideoilla höystetty video. Tänä vuonna kuvasin myös joitain videoita ennakkoon eli videolta löytyy valmistautumista jouluun.

Teemana tällä videolla toimi hyvin vahvasti kuivatut luonnonyrtit. Tuoreita kun ei talvi aikaan ulkoa saa, on hyvä turvautua ruokinnassa kuivattuihin. Jonkin verran tuoreita tulee kuivattua kaneille kesän aikana, mutta eivät ne läpi talven riitä. Onneksi on mahdollisuus ostaa kuivattuja, ja kanit eivät joudu jäämään ihan ilman koko talveksi.
Videon toteutukseen lähti mukaan Tierran Lemmikkipuoti, jonka ihanan laajaan kuivattujen yrttien valikoimaan pääsimme tutustumaan. Videon yhteydessä on muuten alennuskoodi Tierran Lemmikkipuotiin, joka on voimassa tammikuun loppuun asti. Kannattaa hyödyntää vaikka kuivattuja yrttejä ostaessa.
Videolla myös pieni askarteluvinkki, tutustumista kaninvaljaisiin, jouluherkkujen laittoa kaneille ja tietysti paljon klippejä kaneista.


Niin paljon kaikkea hyvää kaneille! Näitä on hyvä syöttää pitkin talvea, kunnes taas ulkoa löytää tuoteita.
Teimme joulumixin kaneille, sekä muutaman muun yrttimixin joita voi syöttää talven aikana.
Herkkujen lisäksi kanit saivat leluja, ja vuoden aikana estekilpailuista voittamiaan herkkupalkintoja.



Poki ei osannut ensin päättää kummasta aloittaisi.



Adan, kanilan toisiksi vanhimman kanin suosikki oli yrttinen herkkutanko.



Jeppe tykkäsi kuivatuista porkkanoista, kunnon porkkana hirmu!


He olisivat halunneet jo lisää.

Sakarin viikset ovat vielä jäässä ulkoilun jäljiltä. Kilpailuista voitettu herkkusydän maistuu!


Pikku-Mei tykkäsi kuivatusta kesäkurpitsasta...




...mutta ei kameran edessä olosta.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni