keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Hetkiä syksyltä

En taidakkaan muistaa milloin olisi ollut näin paljon lunta maassa tähän aikaan vuodesta! Jo houkuttaisi alkaa julkaisemaan talvisissa maisemissa otettuja lumitemmellys kuvia, mutta josko vielä hetken malttaa mieltä. Syksyisiä kuvia näyttäisi vielä riittävän ainakin parin postauksen verran. Kevyen pakkasen ja lumen keskellä, on ihana palata näihin syksyn värikkäisiin hetkiin.

Syksyisiä kuvia napatessa lähes kaikilla kaneilla tuntui olevan enemmän tai vähemmän karvanvaihtoa päällä. Kun yhtenä päivänä päätit että huomenna mennään valokuvailemaan tämän kanin kanssa, seuraavana päivänä karvanvaihto olikin pamahtanut valtoimenaan päälle. Onneksi he ovat kovin suloisia poseerailemaan niin pöllyävä ja epätasainen karva ei ehkä niin paljoa haittaa. 

Kaneilla menee kaiken kaikkiaan hyvin. Ei tunnu lumi tai pakkanen heitä haittaavan. Ulkoillessa vauhtia ja energiaa löytyy vanhemmalta kuin nuoremmaltakin jänöltä. Kerran viikossa olen pyrkinyt pitämään treenipäivää estekaneilleni sekä satunnaisia peltojuoksutuksia. Tuo peltojuoksutus on ollut kaneista ihan top juttu ja onhan se myös minusta hurjan kivaa seurattavaa. Olen julkaissut klippejä TikTokkiin rabbits.smiles nimellä, sieltä voi käydä kurkkimassa peltojuoksutus videoita.

Joulu lähestyy vauhdilla ja ensi viikolla olisi kanilan joulusiivous edessä. En vielä tiedä millaista jouluspesiaalia tälle vuodelle tulen kehittämään, mutta uskoisin että toteutukseen lähtee tuttu ja turvallinen kanilan jouluvideon. Kenties siihen voisi tänä vuonna tuoda enemmän joulusiivousta ja valmisteluita mukaan. Katsotaan mitä sitä ensi viikolla keksii lopulta videoida!

Hector






Lavellas Toconce "Janos-Jänis"



Lavellas The Melody of Circus "Kipinä"





Sundahls Modig "Modig"


Lavellas Jewfro "Jeppe"



Lavellas Helter-Skelter "Dome"





keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Kesämuistoja - Itävalta

Näin ensilumen sataessa maahan on ihana ottaa hetki aikaa kesän muistoille. Nautin suunnattomasti matkustamisesta ja blogia pidempää seuranneet saattavatkin muistaa, että hieman siellä ja täällä on tullut reissattua. Rantalomailu ei ole erityisesti ollut koskaan oma juttu, ennemmin soluttautuminen paikallisten arkeen, jopa ihan työnteon merkeissä. Monesti matkoihin on liittynyt jossain määrin kanit; on tullut käytyä erilaisissa tapahtumissa, työskenneltyä kanien parissa, vierailtua kani-ihmisten luona, tutustutua erilaisiin kaniloihin ja kanien pitoon. Aina lemmikikani harrastajien keskuudesta tuotantokanipuolelle asti. Kanimaailma on ihmeellinen ja siinä riittää paljon ihmeteltävää!

Näin parin vuoden matkustelemattomuuden jälkeen, oli jo erittäin virkistävää piipahtaa keväällä Norjassa. Suunnitteilla oli kuitenkin vielä toinen reissu, toteutettavaksi kesälomani yhteyteen. Olin saanut kutsun Itävältaan ja siitä matka jatkuisi Saksaan, tutustumaan heidän tapaansa harrastaa kaniestehyppyä. Päätin jakaa tämän reissusta kertovan postauksen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa vieraillaan Itävallassa.

Elokuussa lentokone laskeutui Viennan kentälle, jossa minua vastassa oli Elisabeth äidinsä kanssa. Suuntasimme lentokentältä pienenmatkaa heidän kotikaupunkiinsa Tonavan varteen. Päivä oli erittäin kuuma, yli kolmenkymmenen asteen. Vastaavaa säätä, jopa lämpimämpää oli koko kesän riittänyt. Suomen leudompiin lämpöihin tottuneena saivat olkapääni jo ensimmäisenä päivänä kevyen punotuksen. 

Pienen tutustumiskierroksen ja matkatavaroiden purkamisen jälkeen pääsinkin tutustumaan Elisabethin kaneihin. Elisabeth omistaa useamman lemmikkikanin, joiden kanssa hän harrastaa kaniestehyppyä ja treenaa kanejaan ahkerasti. Valitettavasti Itävallassa ei ole kaniestehyppyyn suuntautunutta yhdistystä, ja näin ollen kilpailuihin on suunnattava Saksaan tai Tseikkeihin. Suomessakin Elisabeth on muutaman kerran käynyt kilpailuissa, ja edellinen kerta olikin noin kuukausi ennen matkaani. Tuolloin olin antanut astutuslainata yhtä uroksistani Svala kaniin, jonka maha oli pyöristynyt nyt merkittävästi. Astutus oli siispä onnistunut ja poikasia tuloillaan! 

Itävallassa Elisabethin kanit asuvat ulkona ulkotarhoissa, mutta kuumimpina päivinä tai lumisimpina talvina kanit muuttavat talon alakertaan heille varattuihin tiloihin asumaan. Suomesta ja muista pohjoismaista poiketen kaneille syötetään heinän sijasta olkea. Tähän samaan olen myös aiemmilla reissuillani törmännyt. Olki on yhtälailla hyvin kuitupitoista, toisaalta siinä ei ole samaan tapaan ravinteita mitä heinässä. Pohjoismaihin verrattuna olki on muualla Euroopassa laadultaan parempaa, mitä esimerkiksi Suomessa. Meillä olki tehdään loppukesästä/syksyllä, jolloin se ottaa herkemmin kosteutta ja näin ollen on pölyisempää sekä hometta keräävää. Itävallassa Elisabethin kanit saivat oljen ohessa myös tuoreita ja pellettiä päivittäin. 

Seuraavana reissupäivänä sää oli hieman lauhempi ja suuntasimme jo heti aamusta kanien kanssa läheiseen metsikköön useammaksi tunniksi valokuvailemaan. Kaneista huomasi hyvin että he ovat ulkoilleet paljon ja tottuneet valjasteluun. Kaikki kanit liikkuivat rennosti ja hyväntuulisesti ympäristöä tutkaillen. Kaneille ulkoilu on hyvin luontaista toimintaa ja siihen pyritään myös ihmisiä Suomessa kannustamaan. Euroopassa matkustellessani kummastusta onkin kerättänyt se, miksi Suomessa asutetaan nykyisin kaneja sisällä ilman ulkoilumahdollisuutta. Erityisesti kesäaikaan.

Valokuvauksen jälkeen suuntasimme hieman kiertelemään kaupungille ja ostamaan jäätelöt. Illemmalla lähdimme vielä Viennan keskustaan syömään. Viennassa olen käynyt kerran aikaisemmin reppureissun yhteydessä, tosin tästäkin on jo ehtinyt useampi vuosi vierrähtää. Kaunista vanhaa arkkitehtuuria ja historiaa sisäänsä vangitseva kaupunkin. Aiemmalta reissulta Viennassa mieleeni on erityisesti jäänyt Espanjalainen ratsastuskoulu ja sen upeat barokkihevoset.

Miten ihanat ja leppoisat pari päivää Elisabethin perheen luona. Seuraavana aamuna alkoi valmistelut Saksan kilpailureissua varten. Tästä reissusta kerron lisää seuraavassa blogipostauksessa.

Lopuksi vielä hieman fiilistelykuvia Itävallasta.


















 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni