Vauhdikas viikonloppu

maanantai 31. maaliskuuta 2014
Hyvin vauhdikas, minulla viikonloppu aikoi niinkin railakkaasti, ensimmäisenä teloin omantassuni. Lauantai aamupäivän vietin 5 tuntia päivystyksessä ja nyt on kätönen tiiviisti paketissa. Paljon se hankaloittaa arkea, mutta kaipa tästä selvitään!
Lauantaina Merle saapui minulle, kuka ihme se sitten on? Porfyr eli Merle, viime keväänä syntynyt luonnonsininen esteristeytys uros. Ihastuin tähän urokseen ja sen hyppytyyliin viime kesänä ja suunnitteilla oli astuttaa syksyllä siskoni Ledi tällä uroksella, mutta Merle muuttikin tätä ennen kasvattajalta pois. Tämä harmitti paljon, mutta kohtalolla oli onneksi näppinsä pelissä ja Merle palasikin takaisin kasvattajalleen, lopputuloksena että se on nyt minulla. Paljoa en sitä päässyt vielä pallottelemaan, johtuen kädessäni olevasta paketista. Hypyteltiin myös Merleä ja Efyä, tai siis minä kuvasin videoita ja sisko sai nauttia hypyttämisestä.
Merlen mukana saapui minulle myös uros Eldorado ja naaras Kodiak, nämä kuitenkin majailevat luonani tämän viikon ja jatkavat lauantaina matkaansa uusiin koteihinsa Turusta.

Muuta hyvin tähdellistä on, että Stigi belgianjänikseni täytti tuossa jokin päivä sitten 6 vuotta! Se on niin loisto kunnossa, että voisin sanoa pikemminkin sen olevan vasta 6 kuukautta vanha. 
Lisäksi Tartus ja Pinkwying muutti viikonloppuna sijoituskotiin. Kurlaaja onnistui tippumaan turpa edellä lattialle, leikkiessään vuorikiipeilijää ja sen ylähyyliin tuli vekit.. Lisäksi Eyjpix onnistui nyrjäyttämään jalkansa käsittämättömään asentoon, jotenkin sen kuitenkin rutsautin takaisin paikoilleen ja iloloikka lensi jälleen... Saa nähdä onko vielä edessä eläinlääkärireissu.
Tämän kaiken temmellyksen ja toheloinnin ohella Reinen pitäisi vielä synnyttää, toivotaan että aamulla on valkokorvia maailmassa!


Porfyr "Merle"



Eldorado "Eldo"
Kodiak
Nonjans Lady of the Rain "Reine"


Hopekuun Jill "Jili" & Brookside Spyridon "Jokeri"
Pieni Future on Hold
Electroheart, Future on Hold, Mechanical Illusion & Automatic
Future on Hold & Mechanical Illusion
Automatic & Infinity "Kurlaaja"
Invincible & Electroheart
Razorblade "Vili", Mechanicall Illusion & Automatic
Mya ylpeänä lapsistaan
Sodoma
Gomorra


Vili ja kumppanit

torstai 27. maaliskuuta 2014
Hurjasti ollut ohjelmaa viimeiset viikot, ensiviikon puolessa välissä onneksi helpottaa kiireet ja saa hetken hengähtää touhuamisiltaan.
Olen kutsunut jo jonkun aikaa Yokon luonnonharmaata poikaa Viliksi ja loput poikaset ovatkin sitten Vilin kavereita. Kova on ollut pohdinta kotiin jäävän kanssa ja paljon on myös kyselyitä tullut tämän hetkisistä poikasista. Yokon poikasista kotiin jäävä ei ole Vili, sillä on jo mahdollinen koti tiedossa, jossa myöhemmin pääsee vielä kääpiöjänis-daamin kainaloon. Kuitenkin Vilin kavereista on kaksi poikasta ilmoittaneet useaan kertaa ja hyvin selkeästi, että he ovat kotiin jäävät. Tavoitteen mukaan naaras poikanen Infinity, lempinimeltään Kurlaaja ja toistaiseksi myös saa kotiin jäädä kasvamaan urospoikanen, Automatic. Aika hurjan suloisia nuo kaikki ovat ja niin sosialisia, että voisin kyllä jättää kaikki kotiin. Onneksi kaikilla lopuilla on tiedossa ainakin alustavasti hyvät kodit!
Layran poikasista Darkling Plain on omaa kotia vailla, ehdottomasti poikueen rohkein ja näin ollen, mahdollisuuksia esteradoille. Infernal Devicesta tuli mukavasti kyselyitä, mutta joukosta valikoitui ostaja, joka vaikutti parhaimmalta koti vaihtoehdolta. Näin ollen, poikueen normaaliturkkinen naaras jää kasvamaan kotiin ja muuttaa myöhemmin todennäköisesti asumaan Kurlaajan kanssa.

Sitten löytyy neljä poikasta joista ei ole hajuakaan ketkä jäävat kotiin, näistä kaksi on Myan ja kaksi Jinan. Nämä neljä poikasta saavat jäädä nyt toistaiseksi kasvamaan ja niistä varmasti ajankanssa valikoituu jäämään kotiin se oikea.

Tiedossa on myös estekilpailuita! 5.-6.4 suuntaan Turkuun Gian, Adan, Ran ja nyt viikonloppuna Cassulta saapuvan Merlen kanssa. Hetken sai myös pohtia lähteekö ollenkaan Nummelaan 19.4, sillä olisi ollut vain Gia helppoihin ja siskolta yksi keskivaikeaan. Kunnes muistin Merlen ja sen että opetin Efya hyppimään yhtenä viikonloppuna. Näin ollen Nummelaan lähtee helppoihin Gia, Merle ja Efy.
Näiden kilpailuiden lisäksi on varmaan tulossa vielä muitakin, joista kutsuja ei ole vielä julkaistu. Itse järjestän 17.5 asuinseudullani Salossa estekilpailut, luokiksi helppo suora ja molemmat vaikeat. Jonne pääsee nuoria aloittelemaan kisauraa ja vaikeaan kaneja hakemaan klassauksia eliittiä varten.

ps. Reinen maha on kuin tykinkuula ja luonteeltaankin tyttö on myös sellainen... Tämä siis tarkoittaa, että sunnuntaista eteenpäin valkokorvaisia tulossa! Sitten ovatkin kaikki kevään poikaset syntyneet ja seuraavat poikaset tulevat syksyllä ainakin Ralle, Efylle, Pinkwyingille ja muista en vielä tiedäkkään.

Myan poikaset

Lavella's Gomorra, uros
Lavella's Sodoma, uros

Jinan poikaset

Lavella's Halogen, uros
Lavella's Hologram, naaras

Layran poikaset

Lavella's Darkling Plain, uros - Otetaan kyselyitä vastaan!
Lavella's Infernal Devices, naaras
Lavella's Mortal Engines, naaras

Yokon poikaset

Lavella's Automatic, uros
Lavella's Mechanical Illusion, naaras
Lavella's Electroheart, naaras 
Lavella's Future on Hold, naaras
Lavella's Invincible, uros
Lavella's Razorblade, uros
Lavella's Infinity, naaras