maanantai 16. lokakuuta 2017

Colors of autumn

Hieman ankeita aikoja ollaan eletty, kun sade on vain jatkunut ja jatkunut päivästä toiseen. Ja kun se pieni sateeton hetki on siunautunut, sillon ollaan aina tartuttu tilaisuuteen ja kanit ovat pääseet kunnolla ulkoilemaan. 
Syksyssä parasta on ehdottomasti sen tuomat värit! Pelkäsin jo, että en pääse tänä vuonna taltioimaan näitä värejä kanieni kanssa. Onneksi saatiin viime viikonloppuna muutamaksi päiväksi kuivempaa säätä ja samalla pääsin kuvaaman kaneja syksyn väreissä!

Donfero poika osaa aina olla niin pirteä, mutta kyllä siitä huomaa, että hän alkaa hieman pappautua. Eloisuutta riittää, mutta välillä huomaan, että kuulossa ja/tai näössä on hieman vikaa. Hän ei aina reagoi ihan kaikkeen samalla tavalla mitä nuorena tai ylipäätään miten kanin kuuluisi reagoida. Omalla tavallaan hyvin surullista, kun lemmikkikanini vanhenevat, mutta tietyllä tavalla myös mielenkiintoista. Kanitkin vanhenevat niin eritavoin!

Reine on ehdottomasti yksi kaunein omistamistani kaneista. Hänellä on tietysti tuo hurjan upea valkokorvakuvio, mutta hänen muu ulkonäkönsä on myös hurjan kaunis! Eniten olen aina pitänyt Reinen jaloista, ne ovat niin ihanan sirot.

Lyna on yksi vaikeimmista kuvattavista, enkä siksi sitä kovinkaan useasti ota kameran eteen. Lynassa on todella paljon naaraslupan piirteitä ja sen perässä saa tosiaankin mennä, eikä kotiinkaan tulla aina kauhean nopeasti... Joka vuosi odotan aina, että pääsen kanien kanssa pelloille kuvaamaan. Kun huomasin, että naapuri pelto oltiin puitu suuntasin Lynan kanssa sinne. Harmiksi lähempänä huomattiin pellon olevan paksua kortta, joiden seassa ei tosiaan kauaa viihdytty. Pellolla Lyna toimi hurjan hienosti ja antoi jopa ottaa nätisti kiinni. Kun mentiin meidän metsäämme kuvaamaan... no se jäi muutamaan kuvaan kun Lyna jo rymisteli minne sattuu. Kiinniotto pusikkoisessa meitsässä ei ollut mitään herkkua, mutta suht nopeasti pääsimme kuitenkin takaisin kotiin. Kenties pientä kehitystä tapahtunut?

Lopuksi kuvasin vielä nuorista kaneista Pabloa ja Tamaraa. 
Pablo on tosiaankin yhden nuoren kisakanini, Tetriksen, veli. Nämä kumpikin ovat Stig-papa belgianjänikseni lapsenlapsia. Kyseisestä poikueesta oli alkujaan tarkoitus jättää vain Tetris, mutta Pablon ollessa pieni, kiinnitin huomiota sen hurjan isoon mahaan. Jätin sen seurattavaksi kotiin. Olenkin jo aiemmin kertonut, että Pablolla ei ole ollut mitään vaivaa mahansa kanssa, eikä eläinlääkäri löytänyt sieltä mitään epänormaalia. Poju on saanut kasvaa luonani komeaksi nuoreksi kaniksi, eikä se ole haitannut yhtään. Hän on hurjan ystävällinen, siisti ja hyvätapainen. Koska minun ei ole kuitenkaan mahdollista jättää lemmikkikaneja itselleni, etsin todennäköisesti jossain kohtaa Pablolle sopivan kodin. 

Tamara on jo saavuttanut hienon kolmen kilon koon ja minusta tuntuu, että murkkuikäkin alkaa jo olla takana päin. Mikään pahalaatunen murkku ei ollut, mutta kyllä kanista pientä itsepäisyyttä huomasi. Harmikseen viime viikolla sain todella surullisen viestin Ruotsista, nimittäin Tamaran emä Freya ja sisko Tegan olivat kuolleet. Julian kanilaan oli tullut mestariiskilpailuista pöpö ja se oli tehnyt tuhoja kanien keskuudessa. Tämä on hyvin, hyvin surullinen tapaus. Muistelen lämmöllä Freyaa, miten ihana kani hän oli. Onneksi jäljellä on muitot ja tietysti Tamara, jolle saadaan toivottavasti jälkeläisiä ensi syksynä.

Minä kuin moni muukin on varmasti odotellut kanilaan syntyviä syksyn poikasia. Valitettavasti Milan ja Teresa, heistä kumpikaan ei tullut kantavaksi ensimmäisellä yrityksellä. Mahat ovat kuitenkin pyöristyneet ja uskoisin poikasia olevan luvassa kuun loppuun/ensi kuun alkuun!

Spirited Away "Donfero"










Nonjans Lady of the Rain "Reine"






Lavella's Under the Never Sky "Lyna"






Lavella's Bubble Bobble "Pablo"







Lavella's Blood Red Romance "Tamara"





4 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni