Kuulumisia ja kuvia!

torstai 19. maaliskuuta 2015
Alku viikko meni ihan zombiena, mutta nyt viikonlopun lähestyessä alkaa sopivasti virkistyä! Vaikka viikonlopuksi on luvattu koleampaa säätä, en anna sen haitata, sillä tämä onkin nyt ainoa täysin vapaa viikonloppu hetkeen. Ensi viikolla alkaa jälleen työputki, eli puuhaa riittää nyt viikollakin aamusta ihan iltaan asti.

Sunnuntaina tuli käytyä Lappeenrannan estekilpailuissa viiden kanin kanssa. Mukana olleista kolme olivat ensikertalaisia, jotka kaikki olivat sopivasti kisapäivään mennessä kisaikäisiä, eli 4kk vanhoja.
Milan, Cole ja Vale menivät kaikki helpon suoran kolmella virheellä. Helpon mutkan Vale meni kahdella virheellä ja Cole yllätti yhden virheen radalla, saaden ensimmäisen klassauksensa! Milan ei valitettavasti päässyt toiselle kierrokselle, arvosteluluokan muutoksen vuoksi.
Hieman jo kokemusta omaavat Vilke ja Nora olivat myös hyppimässä molemmissa helpoissa luokissa. Nora meni tutulla tarmolla, mutta huolimattomuusvirheitä se jälleen keräili suoralta kolme ja mutkalta neljä(?). Vilke meni hitaasti, mutta varmasti molemmat radat, klassautuen keskivaikeaan suoraan ja messuilla päästään myös yrittämään Vilkelle viimeistä klassauta helposta mutkasta!

Kotipuolessa Sammyn poikaset ovat avanneet hyvin jo silmiään, aktiivisuutta ei myöskään lapsilta puutu! Liilan lapsen Deliveran "kateissa" ollut ostaja löytyi ja poitsu muuttaa näillä näkymin noin viikon päästä uuteen kotiin.
Ihanista ilmoista ollaan nautittu joka päivä kanien kanssa ulkoillen ja viikonloppuna tarkoitus olisi toteuttaa pientä kevätsiivousta kanilan puolella.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, seuraavan kerran kuullaan toivottavasti viikonlopun aikaan!

Lavella's Story lines "Nora"



Salta Ravinen "Vilke"



Lavella's Unica domanda "Elise"


Volanto's Sound Of Silence "Luna"



Sammyn poikaset 

 ruskeasoopeli viittakuvio(!), uros

musta otter, naaras
musta viittakuvio, naaras

musta otter, naaras
musta viittakuvio, naaras


6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja onpa kaunis tuo ruskeasoopeli viittakuvio! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niinpä, tulee olemaan todella komea isompana ! 8)

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja niin ihania poikasia! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, nuo kaikki ovat niin vauhdikkaita! Pitää ottaa videoita, kun tuosta vielä hieman kasvavat lisää. :)

      Poista
  3. Hei hienoja kuvia taas ja ihania nuo poikaset :33

    VastaaPoista