Never forget to smile: Osa 1. Voodoo Queen

Te lukijat olitte olleet hyvinkin selkeästi sitä mieltä, että haluatte kuulla Mein tarinan. Mei sai 145 äänestä 50,
Calico & Tartus, Reine & Evil, Luci, Wini & Rei ja Ada & Ra tasaisesti 16-13 ääntä, mutta niiden suosio ei ollut niin selkeä.

Kaiken kaikkiaan 2011 vuosi oli hyvi monimuotoinen ja omalla tavallaan hyvin erilainen kuin muut vuodet. Sinä vuonna tapahtui monia iloisia ja hyvin surullisia asijoita, jokaisella näillä asialla oli hyvin suuri merkitys, näin jälkeenpäin ajateltuna.

Vuosi 2011 näytti ihmeensä jo heti tammikuun ensimmäisinä viikkoina..

Oli tammikuun 10. päivä, ilma oli mitä kylmin ja iltaakohden vain pakkanen kiristyi, kiristymistään. Olin nukkunut miltein koko iltapäivän, iltaan asti. Kun heräsin kello näytti jo ilta yhdeksää, meinasin jo jättää menemättä ruokkimaan kaneja, kylmään ja pimeään kanilaan. Tuolloin ei vielä kanilassa ollut kunnon lämmitystä tai valoja. Lähdin kuitenkin suorittamaan kanien iltaruokintaa.

Kanilassa minua ei odottanut mikään kaunein yllätys. Fazu, rakkain venäläiseni oli aivan veressä, ympärillään elottoman oloisia poikasia. En tiennyt Fazun olleen kantavana, olin yrittänyt astuttaa sen kesällä ja syksyllä venäläisuroksella, mutta kyseiset poikaset eivät olleet kahden venäläisen jälkeläisiä. Myöhemmin selvisi, että Fazu oli rellestänyt Rein kanssa, kuukausi takaperin. En osaa enään kuvailla miten järkyttynyt ja ihmeissäni olin, siinä tilanteessa. Katsoin taskulampunvalossa kolmea löytämääni poikasta, yksi musta liikkui, nappasin sen takintaskuuni. Vieressä oli harmaa, mutta se ei tehnyt mitään elonmerkkejä. Kolmanen otin lämpimälle kämmenelleni, se oli niin kylmä ja eloton, kunnes se hieman liikahti elonmerkiksi. Laitoin sen myös taskuuni, jonka jälkeen nappasin Fazun kainaloon ja juoksin sisälle. Sisällä otin yhteyttä ystäviini ja kysin apua, minulla ei ollut tietoa tai minkään näköistä aikaisempaa kokemusta tällaisista tapauksista. Neuvoista oli apua ja sain yhteistoimin siskoni kanssa poikaset elpymään. Fazulla ei ollut minkään näköistä mielenkiintoa poikasia kohtaan, sillä ei ollut ilmeisesti vuodenajasta jouhtuen emonvaistot heränneet. Imetin kuitenkin poikasia Fazulla, se pysyi onneksi hyvin selällään, niin että poikaset saivat ruokansa. Kun pahin oli ohi, tein poikasille pesän. Poikaset olivat villapipossa, jonka sisällä oli Fazun karvoja ja kaistale tekoturkista. Pipon ympärillä oli villapaita, pohjalla pyyhe ja kuumavesipussi.

Seuraavana aamuna kun olin ruokkinut poikaset, tarkastelin niitä paremmin. Toinen oli selkeästi musta, mutta toinen se oli aivankuin ruskea otter! Se ei kuitenkaan voisi olla mahdollista, vaikka Rei kantaakin ruskeaa, ei venäläinen voi mitenkään kantaa sitä väriä. Jotta ruskeaa tulee ulos, pitää molempien vanhempien kantaa kyseistä väriä. Värin pohdinta jäi kuitenkin myöhemmälle, sillä Fazu järjesti ohjelmaa loppupäiväksi vuotamalla runsaasti verta. Eläinlääkärissä siltä tuli ulos sikiöpussi ja sen jälkeen tilanne alkoikin rauhoittua. Mielenrauhaa en kuitenkaan vielä saanut, kotona, pikkuämpärissä nukkuivat vielä viattomat lapset, joiden kohtalosta ei ollut minkäännäköistä tietoa.

12. tammikuuta, lähdin viemään poikasia Forssaan, ystäväni Jonna ehdotti kääpiöluppa naarastaan sijaisemoksi poikasille. Matkasta minun mieleeni on ainaisesti painunut hetki, jolloin pikkuinen ihmepoikanen kaivautui pesän pinnalle, ihmettelemään minne he olivat oikein matkalla.

Poikasten lähdettyä siivosin Fazun kanila kopin, koska itse shownainen asui kanssani sisällä. Kopistä löytyi vielä jälkeenpäin muutamia syötyjä poikasia, kaiken kaikkiaan Fazu synnytti yhteensä 6 poikasta, joista suurin osa oli musita ja luonnonsoopeleita. Jonna otti välillä uusia kuvia poikasista ja näin vain vahvistui että omituisen värinen poikanen on ruskea otter. Tutkin myös Fazun sukua ja sain selville että kauempana suvussa on Brittien himalayoja, joilla on hyväksytty ruskeasoopelin ja sinisoopelin lisäksi egern- ja havannasoopeli värit! Mahdollisuus ruskeaan ja vielä otteriin oli kuitenkin prosentuaalisesti hyvin, hyvin pieni. Tämän jälkeen minusta ei ole enään mikään ihme tuntunut mahdottomalta. Venäkäisestä ulos ruskea otter, huhheijaa! Tuurin määrää lisäsi vielä se, että molemmat poikaset osoittautuivat naaraiksi.

20. tammikuuta, oli mustan ja ruskean otterin palattava takai kotiin. Sijaisemo oli heittänyt ne niin monta kertaa ulos pesästä, että joku kerta voisi käydä vahinto ja poikaset kuolla. Uskon kuitenkin että tuo viikko sijaisemonhoivissa oli hyvinkin ratkaiseva siirto poikasten elämässä, vaikkakin kotiinpaluun jälkeen alkoi totinen taistelu poikasten henkiinjäämisestä. Fazulta irtosi vielä maitoa viikonjälkeen, imetin poikasia 3-4 kertaa päivässä, pelkäsin koko ajan löytäväni ne kuolleena tekemästäni pesästä. En voinut poistua pitkäksi aikaa kotoa, sillä halusin varmistaa itse että poikaset hoidetaan hyvin. Pian poikaset avasivat jo silmänsä musta ensin ja ruskea sen jälkeen. Mustalle oli myös löytynyt jo koti, ystäväni Laura oli valmis ottamaan sen itselleen.

29. tammikuuta lähdin poikasten kanssa Helsinkiin, katsomaan Anneten ja Charloten luona olevia esteristeytyspoikasia. Olin ollut jo 2009 vuodesta asti innokkaana ottamassa heiltä esteristeytyspoikasta, ne syntyivätkin sopivasti muutama päivä ennen Fazun ylläreitä. Minun ja poikasten matka sujui hyvin ja perillepäästyämme poikaset saivatkin vaihteeksi Kira-emon maitoa.

Poikaset kasvoivat hirmuista vauhtia ja niiden eloonjääminen oli aina varmempaa. Lopulta annoin poikasille nimet, mustan nimesin Voodoo Princessiksi ja ruskean otterin Voodoo Queeniksi. Laura antoi mustan kutsumanimeksi Meea, siinä vaiheessa oli jo hyvinkin selvää että ruskea otter jää minulle. Kutsumanimen kanssa oli pohtimista, mutta lopulta kun tajusin mikä sen pitää olla, ei siinä ollut enään muuttamista. Kutsumanimi tulee Rein mukaan, sillä sen nimi oli ensi alkuun Mei, kunnen Rei "vaihtoi sukupuoltaan".