Vuoden 2013 muistelua

tiistai 31. joulukuuta 2013
Jälleen on yksi vuosi tarvottu läpi kaniporukalla. Mielestäni kanipuolella hyvä vuosi takana, monta onnistunutta poikuetta, kanit pysyneet terveinä, eikä yllättäviä kuolemia ole tullut.

Kani määrä on pysynyt suhteellisen samana, poikueiden määrä kylläkin nousi tänä vuonna. Yhteensä poikueita syntyi 10, joista 4 oli väriprojektipoikueita ja 6 estepainotteisia/esteristeyspoikueita. Kaikki poikaset kasvoivat ja kehittyivät hyvin, eikä poikaskuolemia myöskään ollut.

Eläinlääkärissä tuli käytyä, lähinnä kastroimassa uros kaneja. Ainoa kunnon eläinlääkäri reissu oli Mein kanssa, jolla todettiin pissatulehdus, joka parani muutamassa viikossa antibiootilla. Toivotaan ettei tulevana vuonna tule eteen eläinlääkärireissuja.

Alkuvuodesta tuli käytyä Ruotsissa, hakemassa Nonjan's:n kanilasta Suomeen ensimmäiset valkokorvaiset ja näin ollen väriprojektiin uutta verta ja kuviota. Vuoden aikana kotiutui myös kolme kania Norjasta, estejalostusta varten. Lisäksi saapui kanilaani myös Cassandralta kaksi kania, toinen väriprojekteja ajatellen ja toinen esteristeytysjalostukseen.

Yhdessäkään ulkomuotonäyttelyssä en käynyt, mutta kahdessa pet-näyttelyssä kävin muutaman kanin kanssa.
Estekilpailuissa tuli käytyä paljon, vaikka niitä oli ylltäävänän vähän. Lisäksi kilpailin kanieni kanssa Suomen ensimmäisissä SM-kilpailuissa. Joissa oma kanijoukko pärjäsi hienosti.
Yllättävä vuosi oli myös sen puolesta että eliittejä ei järjestetty kuin 8 suoraa ja 9 mutkaa. Kumpiakin helppoja ja keskivaikeita taas oli miltein 20. Tämä vaikutti vahvasti Vuoden hyppykani listoihin. Kärkeen hyppi oma, viidettä polvea oleva kasvattini, Lavella' November eli Ra, 169 pisteellä, joka näin ollen on nyt VH-13 Lavella's November. Ra aloitti kilpailemisen noin 5 kuukautta vanhana ja lopetti 8 kuukauden iässä siirtyessään mammalomalle. Sinä aikana Ra meni neljä 2 virheen rataa ja yhden kerran 3 virheen radan, kaikki muut radat puhtaasti tai yhdellä virheellä. Neljäntenä vh-listoilla on Lavella's Barrique eli Urpå 132 pisteellä, joka myös keräsi paljon vh-pisteitä, edetessään helposta vaikeaan vuoden aikana. Lisäksi listoilla on 3. Lavella's Jigglypuff, onnittelut Carolinalle! Sekä siskoni Nitendo 9. ja Because of you 11.! Onnittelut myös kaikille muille listoilla menestyneille!

Ensi vuosi tuo jälleen mukanaan uusia tuulia, minulla esteristeytyskasvatus jatkuu ja väriprojektissa mennään eteenpäin. Toivon myös jokaiselle teille hyvää uutta vuotta!

8 kommenttia:

  1. Onnea! Toivottavasti ensivuonna olisi enemmän kilpailuja. Itse toivoisin Turun/Salon alueelle kisoja koska muualle en pääse hirveästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tänne päin on mm. kesän alkuun tulossa kaksi päiväiset kilpailut. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ohops, katos vaa yritin huijata kaikkija.. xd

      Poista
  3. Upee toi kuvakooste! Toiv. nyt tälle vuodelle mahd. paljon estekisoja :)

    VastaaPoista
  4. Oi, ihana kuva! Ja taas kerran kiva postaus c:
    Tää nyt ei liity tuohon postaukseen ollenkaan, mutta millon sulla tulis lapavaljaita myyntiin? Tai mistä niitä voi ostaa? Oon kahlannut monia kauppoja läpi enkä ole törmännyt suomalaisiin kauppoihin joissa myydään kanien lapavaljaita! Tarvitsisin kahdet mutta en tiedä mistä niitä saa... Osaatko siis auttaa?:)

    http://noorajapuput.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, aina saa kysyä ja vastaan parhaanimukaan.
      Lapavaljaat eivät niinkään kuulu eläinkauppojen valikoimaan, Suomessa minun lisäkseni muutamat muutkin tekevät niitä. Minulle on tulossa taas myyntiin lapavaljaita, kunhan saan aikaiseksi tehtyä niitä. :)

      Poista