We never want to die and we never grow older

tiistai 19. huhtikuuta 2016
Ette voi tietääkään kuinka paljon halusin viime viikolla ottaa ja postata, kertoa miten nuoren vilivekkuli Ferenon kanssa kävi! Kaikki on kuitenkin ollut yhtä hullunmyllyä viime viikot. Varsinkin koulun puolelta, josta tosiaan tänä keväänä suunnittelin valmistuvani. Jotenkin käsittämättömän hassua, että melkein neljä vuotta sitten palailin Helsingistä takaisin pöndelle, tavoitteena oli kaksi asiaa; hankkia töitä ja mennä kouluun. Keväällä marssin Salon aikuislukioon ja pyysin päästä opiskelijaksi, samana keväänä ja kesänä aloitin rauhalliseen tahtiin opiskelut. Vuosi sen jälkeen sain töitä tai oikeastaan keikka muotoista työtä, mutta sekin on jotain ja saan tehdä sitä vielä edelleen! Vaikka nämäkin vuodet ovat olleet melkoista vuoristorataa, niin jotain ja paljon on silti saavutettu! Kunhan nyt vain loppuun selviäisi hengissä ja kunnialla... mm. loppuviikko näyttää melkoisen houkuttelevalta töiden, viimeisten kokeiden, viimeisten kurssitöiden palautusten ja kotikisojen järjestämisen suhteen.

Se minkä tiedämmekin jo, tämän kaiken arjen aherruksen keskellä viime sunnuntaina Fereno tosiaan katosi. Etsin sitä koko sunnuntain tuloksetta. Maanantaina  jatkoin etsimistä, kävin jopa lähimmässä naapurissa kysymässä onko näkynyt, ei mitään. Tiistaina olin töissä ja päässä ei oikein pyörinyt mikään muu kuin Fereno ja mitä sille on voinut sattua. Pää oli muutenkin ihan pöyrällä ja turtunut, sillä koko katoaminen, se otti aivan hirveästi päähän. Kotiin tullessa kiertelin jälleen ensimmäisenä kaikki paikat ja sulkeuduin sisälle koulu hommien pariin. Viiden aikoihin äitini tuli ja huusi, että nyt se kani on täällä. Voi sitä onnen määrää! Nappasin ison kalastushaavin, sillä en tiennyt kuinka arkana tyttö on ja kiidin ovelle. Ovella vastaan puputti äärettömän reipas pikkupupu! Kiinniotto meni oikeastaan aika perinteisesti, kaappasin pupun vain syliin ja vein sen siitä sisälle. 
Fereno oli tosiaankin mukavassa kunnossa, lukuun ottamatta sitä, että sen selästä ja vähän kylsistä oli lähtenyt karvaa. Vein sen miltein heti takaisin kanilaan, jossa se pääsi emän ja veljensä luo. Loppu hyvin kaikki hyvin! 
Positiivisesti olen hyvin iloinen, miten hyvin Fereno osasi jo tuntea kanilan alueen kodikseen. Koska kyseinen kani on hyvin nuori, en sen kanssa ole vielä paljoa ollut kahdestaan ulkona, kaikki se koulutus on vielä ihan kesken. Alkavan luottamussiteen kyllä näki jo siinä, miten kani nähdessään minut tuli luokse ja antoi ottaa syliin. Huomioiden, että se oli kuitenkin kaksi yötä ja kolme päivää poissa. 
Se missä Fereno on ollut, ei varmaan koskaan saada tietää. Vahvasti epäilen kuitenkin sitä, että ulkotarhoilla joku on käynyt sen kimppuun, kun en ole ollut siellä. Rytäkässä selästä lähtenyt karvaa ja kani pelästynyt niin paljon, ettei ole uskaltanut tulla pois piilostaan tai juossut jonnekkin kauemmas ja kestänyt tulla kotiin. Onneksi Fereno kuitenkin löytyi, se on tärkein!

Kanilasta löytyy näin keväällä pienoinen määrä kasvavia nuoria, vielä ei ole murkkuilut näillä alkaneet, mutta eiköhän ne vielä sieltä tule! Ferenosta ja Zedistä laitoinkin jo vähän aikaa sitten kuvia tulemaan tänne, niin nyt vastaavasti tulee sitten muista nuorista. 
Milanin lapset Björne ja Tattis ovat kasvaneet ihan hillittömällä vahdilla! Kun toteutin yhdistelmää, moni varoitteli, että angoraristeytysten turkki on sitten ihan hirveä ja mun tulisi varautua lopettamaan poikaset, koska turkkia on vaikea hoitaa. Saanen sanoa, että en koe, että asia olisi näin ja sen voi varmaan muutkin kuvista todeta. 
Elisen lapsia kotona on vielä kolme, joista yksi jää kotiin. Olen melko varmoilla, että se on Pilkku, mutta koska Drizi on myös hyvin mainio tapaus, pitää asiaa vielä seurailla. Kotona kasvaa myös vielä Picho, josta on kehittynyt valloittava persoona! Se ei enää riehu kuin päätön kana, vaan on muuttunut vain hurjan hauskaksi tapaukseksi. Rakastan Pichon ilmeitä ylitse kaiken! Picholla ja Drizillä on mahdolliseti kodit tiedossa ja toivottavasti pääsevät muuttamaan niihin lähi viikkoina. 
Fian kotiin jääneiden lasten Danen ja Tamin kanssa on aloiteltu jo estekanin uraa. Ihan postauksen lopusta löytyy vähän treenivideota muutaman viikon takaa. Dane on kehittynyt aivan hurjasti, sillä on todella ihanat hypyt ja kroppa! Tami on ollut aika paljon mun siskon ohjauksella ja voi olla, että siitä tulee siskolle kisakani. 

Tulevana viikonloppuna tosiaan järjestettävänä on lauantaille pikkukisat ja sen jälkeen sunnuntaina olisi tarkoitus suunnata vielä Vantaalle kisaamaan. Kuulemme taas toivottavasti pian!


Lavella's Snowpoint Town "Tattis"


Lavella's Blackthorn City "Björn"


Lavella's Going to Wonderland "Tami"

Lavella's Sound like thunder "Dane"

Lavella's Pinocchio "Picho"
Lavella's Spring Sprite "Pikku" & Lavella's Drizella Tremaine "Drizi"





15 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa että Fereno tuli kotiin ♥

    VastaaPoista
  2. Mukava kun Fereno löytyi!:) ompa Dane ja Tmi kasvanut! Upeita tukkapupuja asustelee myös! Loikkivat myös aivan upeasti esteitä!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Näen on, ne on vähän kasvaneet sitten viime kuvista!

      Poista
  4. Ihanaa, että kani palasi kotiin, aivan uskomatonta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana asia kyllä, tuntui niin epätoivoiselta, kun oli niin pitkää kadoksissa!

      Poista
  5. Kiva postaus! Mahtavaa, kun kaikki päättyi hyvin! :) Hienoja kuvia taas!!

    VastaaPoista
  6. Onneks palasi kotiin! Kun oli silti niin pitkään poissa! Ihania noin poikaset. Harmi jos ne jouduttais "lopettamaan" :(...

    VastaaPoista