Kukkis & Elmeri
17.4.2002-12.6.2009 & 17.4.2002-1.2.2010
Vuonna 2002 syntyi pääsiäisen tienoilla kolme valkoista poikasta harmain merkein. Siskon kanssa nimettiin ne Kukkaruusuksi "Kukkis", Kukkaseksi ja Mustikaksi "Elmeri". Poikaset syntyivät hyvään aijankohtaan kun kesä oli tulossa ja paljon aikaa niille oli tiedossa. Kuitenkin Kukkasen ja Elmerin oli muutettava pois jossain kohtaa. Lapsen aivoilla sitä oli vaikea ymmärtää silloin, mut ei kaikkea voi kotiin jättää.
Kotiin jäi Ruusun seuraksi Kukkis, kani jonka kanssa tuli vietettyä suuri osa lapsuudestani. Kukkis oli luonteeltaan välillä aika äksy, jos se ei halunnut olla sylissä se näykkäsi. Mutta ei koskaan pahemmin raapinut tai potkinut. Pienenä nukuttiin sen kanssa useasti päiväunet leikkimökissä ja tosiaan kanikin ihan nukkui rauhassa vierelläni. Lapsena tuli sen kanssa pihistettyä mummilta suklaata, sokerikorppuja ja muita herkkuja. Niitä sitten yhdessä syötiin, ei se olis sellaista saanut tietystikkään syödä. Kukkis oli minulle hyvä ystävä ja hyviä muistoja siitä on paljon. Kun Ruusu kuoli Kukkis jäi aika yksinäiseksi, mutta hyvin se silti pärjäsi.
Otettiin yleinsä talvisin poppoo meidän kerrostaloasuntoon asumaan. Ne asustivat keittiön askartelupöydän alla ja kuuntelivat klassista musiikkia, mitä äiti niille soitti. Ne pysyivät niin nätisti aina pöydän alla, eivätkä sieltä poistuneet koskaan.

Sinä vuonna myös Elmeri muutti meille asumaan. Kukkanen oli valitettavasti jo kuollut maatilalla, mutta käytiin useasti katsomassa Elmeriä siellä. Kun sitä ei jaksettu enään hoitaa se pästettiin vapaaksi. Se kuitenkin pysyi maatilan lähistöllä. Kysyttiin siskoni kanssa että voidaanko ottaa se meille jos saadaan kiinni ja tietysti me lupa saatiin. Kiinni otto ei kuitenkaan ollut helppoa, se kani oli niin villintynyt. Mutta pelko siitä että kettu ehtii ennen meitä, pisti meidät yrittämään kovemmin. Yhtenä päivänä menin yksi tilalle ja silloin minua onnisti! Sain ajettua kanin umpikujaan, tarrasin siitä niin kovaa kiinni enkä päästänyt irti vaikka kani rimpuili ja potki, käsikin revähti minulta. Olin kuitenkin saanut sen kiinni vihdoin. Elmeri kesyyntyi ajan kanssa ja siitä paljastui ihana nallukka pupu. Se ei purrut, antoi käsitellä ja oli hyvin siisti kani.
Olin kerrostaloasunnollamme ja äitin oli mennyt käymään vanhempiensa luona, missä kanit asuivat. Sain puhelun äidiltäni ja hän kertoi että jokin eläin oli yrittänyt raahata Kukkiksen metsään. Lähdin saman tien paikanpäälle. Kukkis oli aivan sokissa, äiti hoivasi sitä ja lähdin etsimään Zokoa ja Nöpietä. Ne löytyivät puupinojen alta minne eläin ei ollut päässyt. Tutkiessani paikkoja huomasin että eläin oli repinyt Kukkisken sen kopista ulos. Kukkis oli kuitekin vielä elossa, mutta kun se alkoi toipumaan siltä luultavammin sydänpetti, olihan se jo päälle 7 vuotta vanha.
Ihmetys oli suuri, kymmenen vuotta kanit olivat saaneet olla pihassa vapaana ilman pelkoa ja yht'äkkiä kävi näin. Sen päivän jälkeen ei enään kanit siellä vapaana olleet.
Kanit muuttivat kokonaan asumaan kerrostaloasuntoomme. Siellä niitten kanssa oli paljon enemmän aikaa.
Elmeri kuoli helmikuun ensimmäisenä päivänä 2010, silloin se oli pari kuukautta vajaa siitä että se olisi 8 vuotta. Se oli sitä ennen ollut terve ja reipas. Siksi oli erittäin kummallista että se vain makasi kopissa, hengitti raskaasti ja hetkenpäästä nukahti ikiuneen.
Seuraavaksi kerron Zokosta ja Nöpiestä.