2# Kukkis & Elmeri - Viimeiset valkoisen suvun kanit

Kukkis & Elmeri

17.4.2002-12.6.2009 & 17.4.2002-1.2.2010

Vuonna 2002 syntyi pääsiäisen tienoilla kolme valkoista poikasta harmain merkein. Siskon kanssa nimettiin ne Kukkaruusuksi "Kukkis", Kukkaseksi ja Mustikaksi "Elmeri". Poikaset syntyivät hyvään aijankohtaan kun kesä oli tulossa ja paljon aikaa niille oli tiedossa. Kuitenkin Kukkasen ja Elmerin oli muutettava pois jossain kohtaa. Lapsen aivoilla sitä oli vaikea ymmärtää silloin, mut ei kaikkea voi kotiin jättää.

Kotiin jäi Ruusun seuraksi Kukkis, kani jonka kanssa tuli vietettyä suuri osa lapsuudestani. Kukkis oli luonteeltaan välillä aika äksy, jos se ei halunnut olla sylissä se näykkäsi. Mutta ei koskaan pahemmin raapinut tai potkinut. Pienenä nukuttiin sen kanssa useasti päiväunet leikkimökissä ja tosiaan kanikin ihan nukkui rauhassa vierelläni. Lapsena tuli sen kanssa pihistettyä mummilta suklaata, sokerikorppuja ja muita herkkuja. Niitä sitten yhdessä syötiin, ei se olis sellaista saanut tietystikkään syödä. Kukkis oli minulle hyvä ystävä ja hyviä muistoja siitä on paljon. Kun Ruusu kuoli Kukkis jäi aika yksinäiseksi, mutta hyvin se silti pärjäsi.

Koulussa luokallani oleva oppilas kertoi että heille oli syntynyt kaninpoikasia, mentiin katsomaan niitä. Tietysti sieltä lähti kaksi naarasta mukaan, Zoko ja Lavella Nöpi "Nöpie". Näistä kahdesta sisaruksesta tuli Kukkiksen uudet ystävät. Hyvin ne tulivat toimeen, vaikka kerran Zokon yrittäessä riistää kunkun paikkaa Kukkis oli sen kyninyt. Sen jälkeen ei valtaa vanhalta ja viisaalta yritetty viedä. Kukksi oli saanut elellä kaikki kesät vapaana pihassa, eikä mitää vaaran merkkejä koskaan missään näkynyt. Nöpie ja Zoko oppivat nopeasti missä alueen rajat menevät ja niitä noudattivat.
Otettiin yleinsä talvisin poppoo meidän kerrostaloasuntoon asumaan. Ne asustivat keittiön askartelupöydän alla ja kuuntelivat klassista musiikkia, mitä äiti niille soitti. Ne pysyivät niin nätisti aina pöydän alla, eivätkä sieltä poistuneet koskaan.
Keväällä 2009 meille saapui uusi kani Nevada "Natalie", se oli hyvin säpsäkkä luonteinen ja kaiken lisäksi sillä oli vielä murkkuikä päällä. Se tuli toimeen hyvin Kukkisen ja Zokon kanssa, mutta Nöpie päätti kuitenkin ettei se heidän laumaansa tule.
Sinä vuonna myös Elmeri muutti meille asumaan. Kukkanen oli valitettavasti jo kuollut maatilalla, mutta käytiin useasti katsomassa Elmeriä siellä. Kun sitä ei jaksettu enään hoitaa se pästettiin vapaaksi. Se kuitenkin pysyi maatilan lähistöllä. Kysyttiin siskoni kanssa että voidaanko ottaa se meille jos saadaan kiinni ja tietysti me lupa saatiin. Kiinni otto ei kuitenkaan ollut helppoa, se kani oli niin villintynyt. Mutta pelko siitä että kettu ehtii ennen meitä, pisti meidät yrittämään kovemmin. Yhtenä päivänä menin yksi tilalle ja silloin minua onnisti! Sain ajettua kanin umpikujaan, tarrasin siitä niin kovaa kiinni enkä päästänyt irti vaikka kani rimpuili ja potki, käsikin revähti minulta. Olin kuitenkin saanut sen kiinni vihdoin. Elmeri kesyyntyi ajan kanssa ja siitä paljastui ihana nallukka pupu. Se ei purrut, antoi käsitellä ja oli hyvin siisti kani.

Olin myös samana vuonna ottamassa venäläis rotuista kania, se tulisi varamsti toimeen Kukkiksen, Nöpin ja Zokon kanssa. En kuitenkaan päässyt ikinä näyttämään Kukkikselle tätä uutta kania, sillä sinä kesänä Kukkis kuoli.
Olin kerrostaloasunnollamme ja äitin oli mennyt käymään vanhempiensa luona, missä kanit asuivat. Sain puhelun äidiltäni ja hän kertoi että jokin eläin oli yrittänyt raahata Kukkiksen metsään. Lähdin saman tien paikanpäälle. Kukkis oli aivan sokissa, äiti hoivasi sitä ja lähdin etsimään Zokoa ja Nöpietä. Ne löytyivät puupinojen alta minne eläin ei ollut päässyt. Tutkiessani paikkoja huomasin että eläin oli repinyt Kukkisken sen kopista ulos. Kukkis oli kuitekin vielä elossa, mutta kun se alkoi toipumaan siltä luultavammin sydänpetti, olihan se jo päälle 7 vuotta vanha.
Ihmetys oli suuri, kymmenen vuotta kanit olivat saaneet olla pihassa vapaana ilman pelkoa ja yht'äkkiä kävi näin. Sen päivän jälkeen ei enään kanit siellä vapaana olleet.
Kanit muuttivat kokonaan asumaan kerrostaloasuntoomme. Siellä niitten kanssa oli paljon enemmän aikaa.
Elmeri kuoli helmikuun ensimmäisenä päivänä 2010, silloin se oli pari kuukautta vajaa siitä että se olisi 8 vuotta. Se oli sitä ennen ollut terve ja reipas. Siksi oli erittäin kummallista että se vain makasi kopissa, hengitti raskaasti ja hetkenpäästä nukahti ikiuneen.

Seuraavaksi kerron Zokosta ja Nöpiestä.

1# Ruusu & Masi - Kaiken alku

Olen tässä pitkään jo meinannut aloittaa kirjoitella kaneista esittelyitä. Voisin myös samalla esitellä edesmenneitä kaneja. Niitä kun ei ole minulla blogissa esillä. Elikkä siis voitaisiinkin juuri aloittaa näistä edesmenneistä kaneista.

Ruusu & Masi

1999-2004 & 1999-2005

Siispä sukellamme 90-luvulle, jolloin minä ja siskoni saimme ensimmäiset ikiomat kanit. Pitkään olin toivonut valkoista punasilmäistä hiirtä, mutta sitä en koskaan saanut.

Olimme tulleet kaupungin hälinästä viettämään kesää maaseudulle, äitini vanhempien luokse, jossa vietimme paljon aikaa. Yhtenä päivänä siskoni juoksi minun luokseni, hän oli niin innoissaan. Sain kuulla että äiti ja pappa olivat tuoneet kaksi kania meille! Juoksin sinne missä kanit olivat. Ne olivat väriltään valkoisia, harmain korvin, naamoin ja punaisin silmin.

Ensialkuun kanien nimet olivat Kasi ja Masi(kirjan maalarikissat Kasi ja Masi mukaan) Lopulta kuitenkin halusin hienomman nimen omalleni, siitä tuli Ruusu. Nämä kaksi kania asuivat maalla äidin vanhempien luona, parempi niiden oli siellä asua kuin kaupungissa.
Ja niin kuin tavallista sattui tämä aika yleinen vahinko, syntyi poikasia. Olimme Ahvenanmaalla viettämässä pääsiäistä, kun meille soitettiin että pupuja onkin tullut lisää. Tästä seurasi se että Masi muutti läheiselle maatilalle. Siskoni sitä suri, mutta oli niin pieni vielä silloin, että murhe unohtui pian, kun meillä olikin kolme pörröistä pikkupupua tilalla.
Nimesimme Ruusun kolme poikasta Kukkaruusuksi "Kukkis", Kukkaseksi ja Mustikaksi "Elmeri". Niistä Kukkis jäi Ruusun seuraksi asumaan, loput kaksi vietiin läheiselle maatilalle.
Ruusu oli luonteeltaan ystävällinen ja antoi hyvin käsitellä. Eli erittäin hyvä ensimmäinen oma kani. Sitä pystyi myös hyvin pitämään vapaana pihassa, se ei koskaan yrittänyt lähteä omilleteille.
Muutimme maalle kun minä aloitin koulunkäynnin. Saimme siis viettää enemmän aikaa kanien kanssa. Mutta niin kuin tiedetään mikään ei ole ikuista, kaikki kuolee aikanaan. Lokakuussa 2004 tullessani äidin vanhempien luo, sain kuulla siskoltani että minun ensimmäinen kanini oli poissa. Onneksi Ruusu oli jättänyt minulle mahtavan jälkeläisen, eli Kukkiksen. Myöhemmin seuraavana vuonna Masi kuoli maatilalla, jossa oli asunut.
Jo nuorena kanin omistaminen opetti minulle hyvin sen että jos jotain ottaa siitä on otettava vastuu.
Seuraavat kanit jotka esittelen ovat Kukkiks, Kukkanen ja Elmeri.

Syksyn ilta-auringossa

Barrique "Urpå"

Avignon MYYNNISSÄ

Hipping MYYNNISSÄ

Pandora

Panagiota "Koffa"

Banaaniconga "Bamboo"

Syksyn sävyjä

Voodoo Queen "Mei"

Sugur Daiquiri "Jemy"

Nevada "Natalie"

Min Lilla Vän "Luci"

Windfall Winy "Wini"

Lavella Ray "Rei"

Tiuhti "Miina"

Mountain Magic "Ada"