tiistai 27. syyskuuta 2022

Sitkeä syysflunssa

Lähes kolme vuotta sai elellä ilman flunssaa, mutta lopulta se tännekkin rantautui. Elokuussa pidin hieman lomaa, kävin Itävallassa ja Saksassa pyörähtämässä. Reissu oli (tietenkin) hyvin kanipainotteinen, josta riittääkin kerrottavaa isommaksi blogipostaukseksi asti. Valitettavasti olin napannut lentokentältä flunssan tuliaisena ja myöhemmin ilmeisesti vielä toisen Suomessa. Kipeänä ollaan siispä oltu, pian viisi viikkoa. Onneksi näyttäisi vähitellen olevan parempaan päin. Pikkuhiljaa!

Kanit vaihtavat parhaillaan karvaa ja valmistautuvat viileneviin säihin. Syksyn ruska alkaa myöskin olla nyt parhaimmillaan, eli sitä mukaa kun vaihdot alkavat olla valmiit voisi olla hyvä hetki napata kaikista kaneista kuvia syksyn väreissä. 

Tähän postaukseen jo hieman esimakua syyspellolta. Ystäväni kävi kyläilemässä ja testailemassa hänen uutta kameraa. Aluksi kuvasimme hänen koiriaan lähipellolla. Tämän jälkeen otimme kuvattavaksi Hectorin, jolla oli juuri karvanvaihto alkamaisillaan ja tämän jälkeen vielä Pokin, jolla vaihto oli päättymässä. He olivat mitä parhaimmat valokuvausmallit ystävääni ajatellen, joka harjoitteli uuden kameransa käyttöä. Rauhallisia, mutta kuitenkin reippaita. Belgianjäniksissä ja esteristeytyksissä parasta on ehdottomasti tuo sosiaalinen ja ihmisläheinen luonne!

Hector








Lavellas Flying High "Poki"





Romi ja Metku







keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Hyvästelimme Adan

Kesän kynnyksellä kävimme Adan kanssa eläinlääkärissä, ja samalla reissulla hänestä otettiin röntgenkuva. Eläinlääkäri huomasi Adan alamahassa outoa massaa, mutta ei osannut silloin sanoa mitä se voisi olla. Tiesimme eläinlääkärin kanssa sen, että näin vanhan kanin kohdalla ainoa vaihtoehto olisi seurata miksi tilanne muuttuu. Valitettavasti massa alkoi kesän aikana kasvattamaan kokoa. Tämä kesä olisi Adan viimeinen. 

Luonteeltaan Ada oli hyvin touhukas, ystävällinen ja oppivainen. Ada oli aina tilanteen tasalla, määrätietoisena ja oivaltavaisena. Hän omaksui nopeasti uusia asioita ja oivalsi hetkessä estehypyn idean. Ada loisti nuorempana estehypyn parissa, aina isoimpiin eliitti luokkiin asti. Aktiivisuutta hänestä ei puuttunut edes vanhoilla päivillä, ulkona touhuttiin ja tasoille hypittiin, vaikka lonkat alkoivat hieman jo vaivata.

Ennen kaikkea Ada oli minulle unohtumaton ystävä ja perheenjäsen. Hän oli mukana menossa yli 11 vuotta, saavuttaen hyvin kiitettävän iän. Muutama viikko sitten Ada alkoi laihtumaan, lisäksi tilannetta pahensi päällä ollut karvanvaihto. Aloitimme vähitellen valmistelut hyvästien sanomiseen. 

Viimeinen ilta oli hyvin kaunis ja tyyni. Olimme koko porukalla ulkona, Ada hengaili kanssamme nuotion luona. Edelleen kovin tarmokas vanhus nautiskeli ulkoilusta ja pihalla kasvavista tuoreista. Äkkiseltään ei olisi ajatellut, ettei häntä kohta enää ole. Ainoa selvä merkki oli laihtuminen, kuten äitini sanoi: "Hän on kuin höyhen". 

Seuraavana yönä Ada oli nukkunut kotonaan, kanilassa, ikuiseen uneen. 


Jäämme koko perhe kaipaamaan rakasta ystäväämme <3

Mountain Magic "ADA"

5.4.2011-11.9.2022


Alla julkaisemattomat kuvat kesältä, nämä jäivät viimeisiksi kuviksi Adasta. Alempana myös Adan puolisisko Mei ja muutama kuva Bruno-kukosta ja hänen kahdesta daamistaan.


Mountain Magic "Ada"







Lavellas Ch Voodoo Queen "Mei"



 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni