tiistai 19. huhtikuuta 2016

We never want to die and we never grow older

Ette voi tietääkään kuinka paljon halusin viime viikolla ottaa ja postata, kertoa miten nuoren vilivekkuli Ferenon kanssa kävi! Kaikki on kuitenkin ollut yhtä hullunmyllyä viime viikot. Varsinkin koulun puolelta, josta tosiaan tänä keväänä suunnittelin valmistuvani. Jotenkin käsittämättömän hassua, että melkein neljä vuotta sitten palailin Helsingistä takaisin pöndelle, tavoitteena oli kaksi asiaa; hankkia töitä ja mennä kouluun. Keväällä marssin Salon aikuislukioon ja pyysin päästä opiskelijaksi, samana keväänä ja kesänä aloitin rauhalliseen tahtiin opiskelut. Vuosi sen jälkeen sain töitä tai oikeastaan keikka muotoista työtä, mutta sekin on jotain ja saan tehdä sitä vielä edelleen! Vaikka nämäkin vuodet ovat olleet melkoista vuoristorataa, niin jotain ja paljon on silti saavutettu! Kunhan nyt vain loppuun selviäisi hengissä ja kunnialla... mm. loppuviikko näyttää melkoisen houkuttelevalta töiden, viimeisten kokeiden, viimeisten kurssitöiden palautusten ja kotikisojen järjestämisen suhteen.

Se minkä tiedämmekin jo, tämän kaiken arjen aherruksen keskellä viime sunnuntaina Fereno tosiaan katosi. Etsin sitä koko sunnuntain tuloksetta. Maanantaina  jatkoin etsimistä, kävin jopa lähimmässä naapurissa kysymässä onko näkynyt, ei mitään. Tiistaina olin töissä ja päässä ei oikein pyörinyt mikään muu kuin Fereno ja mitä sille on voinut sattua. Pää oli muutenkin ihan pöyrällä ja turtunut, sillä koko katoaminen, se otti aivan hirveästi päähän. Kotiin tullessa kiertelin jälleen ensimmäisenä kaikki paikat ja sulkeuduin sisälle koulu hommien pariin. Viiden aikoihin äitini tuli ja huusi, että nyt se kani on täällä. Voi sitä onnen määrää! Nappasin ison kalastushaavin, sillä en tiennyt kuinka arkana tyttö on ja kiidin ovelle. Ovella vastaan puputti äärettömän reipas pikkupupu! Kiinniotto meni oikeastaan aika perinteisesti, kaappasin pupun vain syliin ja vein sen siitä sisälle. 
Fereno oli tosiaankin mukavassa kunnossa, lukuun ottamatta sitä, että sen selästä ja vähän kylsistä oli lähtenyt karvaa. Vein sen miltein heti takaisin kanilaan, jossa se pääsi emän ja veljensä luo. Loppu hyvin kaikki hyvin! 
Positiivisesti olen hyvin iloinen, miten hyvin Fereno osasi jo tuntea kanilan alueen kodikseen. Koska kyseinen kani on hyvin nuori, en sen kanssa ole vielä paljoa ollut kahdestaan ulkona, kaikki se koulutus on vielä ihan kesken. Alkavan luottamussiteen kyllä näki jo siinä, miten kani nähdessään minut tuli luokse ja antoi ottaa syliin. Huomioiden, että se oli kuitenkin kaksi yötä ja kolme päivää poissa. 
Se missä Fereno on ollut, ei varmaan koskaan saada tietää. Vahvasti epäilen kuitenkin sitä, että ulkotarhoilla joku on käynyt sen kimppuun, kun en ole ollut siellä. Rytäkässä selästä lähtenyt karvaa ja kani pelästynyt niin paljon, ettei ole uskaltanut tulla pois piilostaan tai juossut jonnekkin kauemmas ja kestänyt tulla kotiin. Onneksi Fereno kuitenkin löytyi, se on tärkein!

Kanilasta löytyy näin keväällä pienoinen määrä kasvavia nuoria, vielä ei ole murkkuilut näillä alkaneet, mutta eiköhän ne vielä sieltä tule! Ferenosta ja Zedistä laitoinkin jo vähän aikaa sitten kuvia tulemaan tänne, niin nyt vastaavasti tulee sitten muista nuorista. 
Milanin lapset Björne ja Tattis ovat kasvaneet ihan hillittömällä vahdilla! Kun toteutin yhdistelmää, moni varoitteli, että angoraristeytysten turkki on sitten ihan hirveä ja mun tulisi varautua lopettamaan poikaset, koska turkkia on vaikea hoitaa. Saanen sanoa, että en koe, että asia olisi näin ja sen voi varmaan muutkin kuvista todeta. 
Elisen lapsia kotona on vielä kolme, joista yksi jää kotiin. Olen melko varmoilla, että se on Pilkku, mutta koska Drizi on myös hyvin mainio tapaus, pitää asiaa vielä seurailla. Kotona kasvaa myös vielä Picho, josta on kehittynyt valloittava persoona! Se ei enää riehu kuin päätön kana, vaan on muuttunut vain hurjan hauskaksi tapaukseksi. Rakastan Pichon ilmeitä ylitse kaiken! Picholla ja Drizillä on mahdolliseti kodit tiedossa ja toivottavasti pääsevät muuttamaan niihin lähi viikkoina. 
Fian kotiin jääneiden lasten Danen ja Tamin kanssa on aloiteltu jo estekanin uraa. Ihan postauksen lopusta löytyy vähän treenivideota muutaman viikon takaa. Dane on kehittynyt aivan hurjasti, sillä on todella ihanat hypyt ja kroppa! Tami on ollut aika paljon mun siskon ohjauksella ja voi olla, että siitä tulee siskolle kisakani. 

Tulevana viikonloppuna tosiaan järjestettävänä on lauantaille pikkukisat ja sen jälkeen sunnuntaina olisi tarkoitus suunnata vielä Vantaalle kisaamaan. Kuulemme taas toivottavasti pian!


Lavella's Snowpoint Town "Tattis"


Lavella's Blackthorn City "Björn"


Lavella's Going to Wonderland "Tami"

Lavella's Sound like thunder "Dane"

Lavella's Pinocchio "Picho"
Lavella's Spring Sprite "Pikku" & Lavella's Drizella Tremaine "Drizi"





maanantai 11. huhtikuuta 2016

kuin savuna ilmaan, kuin tuhkana tuuleen

Mulla ei ole koskaan käynyt näin, mutta nyt kun se tapahtui. Tämä on jotain ihan hirveää ja se tietämättömyys tekee oikesti ihan hulluksi!
Vein eilen kanit ihan normaalisti ulos, tosin tällä kertaa noin neljäkymmentä metriä talvitarhoista kauemmas kesätarhoihin. Olin poissa 20 minuuttia, mutta kuitenkin lähistöllä purkamassa talviulkotarhoja. Vein sen jälkeen äitini katsomaan kanejani ja oikeastaan heti huomasin, että nyt yksi puuttuu. Ran toinen lapsista, näistä ainoasta kahdesta, joita odotin syntyvän puolielämää ja nyt yksi on vain kadonnut!
Aluksi oletin, että poikanen on mennyt vähän kauemmas tutkimaan ja tulee kyllä takaisin. Kävin perheeni kanssa läpi lähialueet, mutta en nähnyt missään Ferenoa. Jatkoin touhuilua yläpihalla ja kävin aina muutaman kymmenen minuutin välein katsomassa onko Fereno palannut jostain piilostaan ja kiertelin lisää lähialueita. Kun katoamisesta oli kulunut päälle kaksi tuntia, aloin huolestua. Mitä järkeä ylisosiaalisen kanin olisi karata muiden kanien luota, miksi kyhnöttää jossain piilossa yksin ja ylipäätään olla tulematta takaisin. Jos se olisi vielä lähistöllä, olisin nähnyt sen. Aloitin laajemmat etsinnät ja kolusin kaikki piilot useaan kertaan. Siinä välissä pidin myös useita muitakin kaneja vapaana, jos ne olisivat saaneet houkuteltua Ferenon luokseen, jos se olisikin ollut lähistöllä. 
Ei mitään tuloksia. 
Etsin koko päivän, tuloksetta, ilman ainuttakaan näköhavaintoa. 
Lopputuloksena vain kipeät jalat ja hyvin murheellinen mieli.

Oletan, että Fereno ei ole omatoimisesti lähtenyt, sillä se ei käy järjeen. Se on kaivautunut kuivien heinien peittämän vanhan kolon kautta ulos, heittänyt iloloikkaa ja tervehtinyt muita kaneja. Joku vapaana kulkevista kissoista on tullut ja lähtenyt leikkimään tämän parikuisen poikasen kanssa. Tietysti kani säikähtänyt, kissa vain innostunut lisää ja muuta kuvio ei tarvitsekkaan. 
Se miksi mulla herää kissat epäilyksenä on, että mikään kani ei voi noin vain kadota. Jostain kumman syystä, juoksin hätyyttämässä eilen viittä eri kissaa pihapiiristä, samalla kun kävin tätä viiden hehtaarin lääniä läpi pala palalta. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun kissat ovat aiheuttaneet haittaa meillä. Ei ensimmäinen kerta, kun joku vieraista kissoista käy omassa pihassani omien kanieni kimppuun. Ajatelkaa, mitä muiden ihmisten ajattelemattomuus ja piittaamattomuus saa oikeasti aikaan. Näin pahaa mieltä, mutta entä se kärsimys, kun kissa leikkii saaliillaan.

Jatkan tänään taas etsimistä, vaikka hieman toivottomalta se tuntuu. Lähimpiin naapureihin voisi myös patikoida ja kysellä, onko kissat tuoneet mitään minun omaani heille. Edes jokin tieto tästä kanista riittäisi. Se juuri hirveintähän on, kun ei tiedä mitään. Viimeinen havainto oli eilen kymmenen jälkeen, kun se oli emän ja veljensä kanssa ulkoilemassa. Tämän jälkeen vaikuttaa, että kani on kadonnut kuin savuna ilmaan, kuin tuhkana tuuleen.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Askel askeleelta kohti kevättä!

Eilen korkattiin tämän vuoden ensimmäiset ulkokisat hieman vilpoisessa säässä, mutta niistä sitten paremmin seuraavassa postauksessa. Tässä postauksessa syvennytään keväisiin kanilan kuulumisiin.

Kevät on lähtenyt hurjalla vaihdilla liikkeelle ja hassua ajatella, että jo kuukauden päästä on ihan vihreää! Kanit tietysti tykkää aivan hurjasti, kun ilmat lämpenee, valoa tulee lisää, talvikarva lähtee pois ja pääsee kunnolla ulos loikkimaan. Tänään olisikin tarkoitus avata kesätarhakausi, eli ottaa taas alapellon isommat ulkotarhat käyttöön. Tähän asti ollaan menty yläpihan tailviaitauksilla, jotka ovat koostuneet ihan kompostikehikoista ja kattona mennyt pressu. 
Hieman ajattelin tänään myös siistiä kanilaa, mutta kunnon kevätsiivo koittaa vasta vapun jälkeen, jolloin samalla tapahtuu isompia muutoksia kanilan puolella. 

Kevääseen kuuluu myös se perinteisin, kukaan ei malttaisi pysyä pöksyissään, oli sitten nuori taikka vanha. Normaalisti tässä vaiheessa on jo viimeiset kevään poikaset syntyneet ja parhaassa tapaksessa aloitellaan jo kesälomailua muksuista. Tänä vuonna on pienoinen poikkeus, sillä en ole saanut vieläkään Toftelta tai Ticolta ulos poikasia. Nyt tulevalla viikolla nämä tytöt saavat asua sulhojensa kanssa, jotta poikaset saataisiin vihdoinkin aluilleen. Harmillisesti poikaset tulee nyt tosiaan kesälle, eli kaiken mahdollisen kiireen keskelle. Tällä on nyt kuitenkin mentävä, sillä syksyynkään poikasia ei voi siirtää.

Nuoria kanilassa kasvaa hurja määrä, varsinkin nuoria uroksia! Siispä kesäksi riittää paljon tutustumista näihin ja  samoin usempi nuori opetettavaksi esteille. Varsinkin Ran lapset ovat mielenkiintoisia tapauksia ja innolla odotan näkeväni kunnolla mitkä piirteet ovat tässä linjauspoikueessa vahvistuneet, mutta myös sen onko tullut jotain negatiivista mukaan. 
Vanhempien kanien rintamalta kuuluu hyvää, mutta myös huonompaa. Stig-papa on lähtenyt syömään ja saanut takaisin massaa ympärilleen! Samalla olen löytänyt sen ykkösherkun, joka on niinkin perinteinen kuin kaali. Tästä huolimatta mitään sen suurempia en papasta vielä lupaile, mutta jos mitään alamäkeä ei nyt tule vastaa se saa porskuttaa niin kauan kuin se pysyy hyvänä ja elinvoimaisena. Huonompaa kuuluu Winin suunnalta, sillä on edes menneen siskonsa tapaan elimistöön levinnyt kasvain. Toistaiseksi se ei ole muuten näyttänyt mitään merkkejä, ainoa oma huomioni on ollut painon nousu. Winin kohdalla on kaksi vaihtoehtoa, lopettaa se nyt tai lopettaa se kun elimistö ei enää jaksa. En ole vielä tehnyt päätöstä, mutta tietysti ihaninta olisi jos Wini saisi vielä kesän viettää kanssamme.

Paljon pohdittavaa tiedossa ja armottoman hullu viikko vielä edessä, mutta pyrin postaamaan lisää tulevalla viikolla. Nyt lähden kuitenkin nauttimaan tästä vapaapäivästä ja ennen kaikkea lupaavan hienosta säästä!

Lavella's Löppeli hölö hölö Zed "Zed"





Lavella's Äly ämpäriin Frede "Fereno"





Lavella's Tofta WoW-Fizz "Tofte"







 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni