torstai 12. syyskuuta 2013

Syksy tekee tuloaan

Vaikka päivät ovat vielä mukavan lämpimiä, yöt alkaa olla hurjan viileitä. Nyt monena aamuna on ollut todella upea sumu, tänä aamuna alkoi vasta klo 11 aikaan kirkastua ja sumu hälvetä. Puutkin alkaneet hieman kellertää, kai se kesä alkaa nyt vaan olla loppu.
Vauveleita tuli kuvattua, ei enään montaa viikkoa niin Naatti-emä ja hopea poika lähtevät ch:lle. Sitten jää tytöt luokseni kasvamaan, tosin luonnonharmaan naaraan myyn, jos sellainen hyvä koti sattuisi tulemaan vastaan. 
Astuttamani naaraat ovat hyvin pulskassa kunnossa, eli vauvoja on tulossa. Onneksi ei enään kauaa, niin syntyvät(viikonlopun jälkeen, alkaa viimeinen se tuskallisin odotus viikko). Sitten alkaakin jo odotus että natiaiset kasvavat ja pääsee radoille näkemään miten yhdistelmät onnistuivat. Valkokorvaisten kanssa ei ole väliä hyppivätkö vai ei, kunhan perivät vanhempiensa ihanat luonteet ja komet värit suvusta.

Laittakaa muuten vain lisää ideoita alempaan postaukseen, voin niistä jopa useampaa lähteä toteuttamaan. :)
Lapavaljaiden teosta en valitettavasti tule julkaisemaan ohjeistusta tai vinkkejä.

Lavella's Welwel Quelzogi 

Lavella's Expiz Fizz-goy "Efy"

Lavella's Girgir-Quir Girdara "Girda" - Etsii kotia!


1 kommenttia:

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni